Reija

Viihde

Jon Bon Jovi oli huumediileri

Julkaistu:

Bon Jovi -yhtyeen keulahahmo Jon Bon Jovi tunnustaa työskennelleensä huumediilerinä ennen rocktähteyttään.

Jon Bon Jovi kertoo America's Best Life -lehden haastattelussa ostaneensa ja myyneensä huumeita teinivuosinaan New Jerseyn kaduilla.

- Olin mukana huumehommissa hyvin nuorena. Minä tajusin koko homman tyhmyyden myös hyvin nuorena, koska uppouduin huumekulttuuriin liian syvälle, Bon Jovi kertoo.

Bon Jovi kauppasi mm. kannabistuotteita.

Haastattelussa Bon Jovi kertoo, ettei hän sortunut käyttämään omaa kauppatavaraansa kuin kerran. Tähden mukaan tämä yksi testikerta aiheutti hänelle tuskaa kokonaisen kesän ajan.

- Minä tajusin, etten ole mikään huumenisti. Olen aina ymmärtänyt, ettei minulla ole sellaista mentaalista tasapainoa, että pystyisin hallitsemaan huumeidenkäyttöä, Bon Jovi muistelee.

Nykyään Bon Jovi, joka on neljän lapsen isä, pyrkii varoittamaan nuoria huumeidenkäytöstä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  2. 2

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  3. 3

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  4. 4

    Tällä aseella USA löisi takaisin, jos Pohjois-Korea hyökkäisi Souliin – tuttu Suomenkin armeijalle

  5. 5

    Skootterilla liikkuneet nuoret kävivät varkaissa, etsintäkuulutuksesta tuli välittömästi somehitti

  6. 6

    Paljastava kuva: 24-vuotias hyvinmuodostunut malli vilautti epäkohtaa reisissään – reaktio oli valtava

  7. 7

    Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

  10. 10

    VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  4. 4

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  5. 5

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  6. 6

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  7. 7

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  8. 8

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  9. 9

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  10. 10

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  2. 2

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  3. 3

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  4. 4

    Tällä aseella USA löisi takaisin, jos Pohjois-Korea hyökkäisi Souliin – tuttu Suomenkin armeijalle

  5. 5

    Skootterilla liikkuneet nuoret kävivät varkaissa, etsintäkuulutuksesta tuli välittömästi somehitti

  6. Näytä lisää