Mauno, Maunu

Viihde

Jari Vilénin Janina-vaimolla oli rankka lapsuus

Julkaistu:

Kokoomuksen kansanedustaja Jari Vilén, 40, ja hänen vaimokseen tammikuussa vihitty Janina Vilén, 28, alkoivat seurustella viime keväänä. Ratkaisua arvosteltiin, sillä työpaikkaromanssi eduskunnassa katsottiin sopimattomaksi.

- Faktahan on, että emme juuri edes näe töissä. Silti ulkopuoliset kommentoivat närkästyneinä, että siellä sitä taas kyhnätään, onko tuo nyt laitaa, Janina ihmettelee.

Vilénien onnen taakse kätkeytyy myös vaikeita asioita. Janinan lähtökohdat elämälle eivät ole olleet kaikkein parhaat.

Hänen äitinsä surmattiin, kun tyttö oli vasta 9-vuotias. Kummivanhemmat kasvattivat Janinan, sillä hänellä ei ole yhteyttä isäänsä.

- Kun on joutunut niin nuorena kokemaan niin suuria juttuja, se on jättänyt jälkensä. Luulen, että minusta olisi tullut hirveän erilainen ihminen, jos lapsuus olisi ollut toisenlainen, Janina sanoo.

- Arvostan eniten sitä, ettei Janina ole koskaan salannut elämäänsä, Jari sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

  4. 4

    Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

  5. 5

    Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

  6. 6

    Poliisi ampui puukottajaa alavartaloon – Sairaanhoitopiirin johtaja: ”Jos luoti osuu nivusen alueelle, verenvuoto voi olla runsasta”

  7. 7

    Suojelupoliisi kertoo tänään: näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

  8. 8

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  9. 9

    Yksi puukotuksen uhreista alle 18-vuotias – neljä potilasta kotiutetaan tänään

  10. 10

    Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

  2. 2

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  3. 3

    IS seuraa: 18-vuotiasta Marokon kansalaista epäillään terroristisista murhista Turussa

  4. 4

    Aiemmin puukotuksen uhrin pelastanut Ali näki Turun tapahtumat parin metrin päästä: ”Harmittaa, etten päässyt ottamaan häntä kiinni”

  5. 5

    Syvä järkytys vallitsee Turun torilla – ihmiset purskahtelevat itkuun: ”Mihin tämä maailma on menossa”

  6. Näytä lisää