Perttu

Viihde

Leena Harkimo ja kumppani elävät kuin nuoripari

Julkaistu:

Kansanedustaja Leena Harkimosta , 43, on mukava tarttua kesän jälkeen taas työhön, uusiin haasteisiin ja tulossa oleviin eduskuntavaaleihin.

- Olisi kyllä melkoinen tilanne, jos mandaattia ei enää tulisikaan. Ei se kyllä maailmaani kaataisi, mutta silloin pitäisi kyllä miettiä tarkkaan sitä, mitä sitten tekee. Ehkä alkaisin yrittäjäksi tai sitten kysyisin Jokereista hommia...

Kolme vuotta sitten kiekkopomo Hjallis Harkimosta eronnut Leena sanoo elämänsä hymyilevän jälleen. Leena on rakentanut ympärilleen uuden elämän miesystävänsä Timo Kousan kanssa.

Pari asuu edelleen omilla tahoillaan, Leena Sipoossa ja Timo Helsingissä, mutta viettää paljon aikaa yhdessä.

- Voimme elää melkein kuin nuoripari senkin ansiosta, että molempien lapset ovat vuoroviikoin yhtä aikaa toisen vanhempansa luona.

Leenalla ei vielä ole kerrottavanaan kihlausuutisia

- Mutta tulevaisuudessa kaikki on tietenkin mahdollista.

Hän uskoo sopeutuneensa hyvin myös uusperheen kiemuroihin.

- Siinä pitää muistaa pysyä omassa ruudussaan. Huolehtia ennen kaikkea omien lasten kasvatusvastuusta eikä tunkeutua liikaa toisen reviirille.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

  2. 2

    HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

  3. 3

    Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

  4. 4

    CNN: Trumpin Venäjä-kytkyjen tutkijat löysivät salaperäisen sähköpostin – yrittikö joku järjestää tapaamisen Putinin kanssa 2016?

  5. 5

    Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

  6. 6

    Kirsi meni neljäksi päiväksi töihin ja joutui tuloloukkuun – ”Ei se olekaan ilo, vaan rangaistus, kun kävi töissä”

  7. 7

    Älä kasvata hometta taloosi! Näin kaukana nurmikon ja kukkapenkin tulisi sijaita sokkelista

  8. 8

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  9. 9

    Lola Odusoga julkaisi kuvan 28 vuoden takaa – tältä missikaunotar näytti 12-vuotiaana ensimmäisissä kauneuskilpailuissaan

  10. 10

    Suora lähetys Nuuksion kansallis­puistosta juuri nyt: Katso, mitä jokaisen suomalaisen pitäisi tietää luonnosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  5. 5

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  6. 6

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  7. 7

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  8. 8

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  9. 9

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  10. 10

    Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

  2. 2

    HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

  3. 3

    Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

  4. 4

    CNN: Trumpin Venäjä-kytkyjen tutkijat löysivät salaperäisen sähköpostin – yrittikö joku järjestää tapaamisen Putinin kanssa 2016?

  5. 5

    Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

  6. Näytä lisää