Petri, Pekka, Petra

Viihde

Valikko

Ammattilaiset näyttivät julkkiksille pokeriturnauksessa

Julkaistu:

Helsinkiläisessä Lux-yökerhossa pelattiin lauantaina hyväntekeväisyyspokeriturnaus, jonka voittaja sai kunnian lahjoittaa yli 9300 euron palkintopotin Kaunialan sotavammasairaalalle. Turnauksessa 11 julkkispelaajaa yritti haastaa neljä Suomen pokerieliittiin kuuluvaa ammattilaista. Ammattipelaajina mukana olivat Thomas Wahlroos, Ilari Sahamies, Jani Vilmunen ja Jani Karke. Heitä lähtivät haastamaan Markus Selin, Aki Riihilahti, Petteri Ahomaa, Jussi Heikelä, Timo Kojo, Pete Seppälä, Ville Pusa, Sedu Koskinen, Kai Mäkelä, Mikko Ilonen ja Iiro Seppänen.

Tällä kertaa ammattilaiset eivät kuitenkaan olleet yllätettävissä. Finaalipöytään lähdettäessä kaikki neljä ammattilaista olivat yhä mukana ja peräti neloisjohdossa. Lopulta turnausvoiton pokkasi turnauksen puuhamies Jani Vilmunen, joka lupasi, että "Hyvien äijien pokeri-ilta" -nimellä kulkeneesta hyväntekeväisyystapahtumasta tehdään jokavuotinen perinne.

Seuraavassa raportti tämän lauantain turnauksen vaiheista:

Turnaus jouduttiin aloittamaan ennen kolmen pelaajan saapumista, sillä Sedu Koskinen, Timo Kojo ja Kai Mäkelä ilmoittivat myöhästyvänsä. Kolmikon blindit lähtivät juoksemaan, mutta 25/50 blindit 20 minuutin tasoilla eivät uhanneet heidän 3000 chipin alkustackejään vielä pitkään aikaan.

Iiro Seppänen harmittelee sitä, että paikalle oli saatu ammattidiilerit.

- Jos saisin jakaa itse, voisi korttitempuistani olla apua, Suomen tunnetuimpiin taikureihin kuuluva Iiro Seppänen naureskelee.

Satunnaisesti kaveriporukassaan pokeria pelaava Seppänen yrittää pöytään päästyään antaa itsestään kuvan täytenä aloittelijana.

- Oliko se niin, että väri oli suoraa parempi, Iiro kyselee muilta ykköspöydän pelaajilta.

Turnausta on pelattu vain muutamia jakoja, kun pelaajat alkoivat todella epäilemään Iiron taikurintaitoja. Iiro voittaa tuolloin Ville Pusalta pöydän ensimmäisen vähänkään suuremman potin. Ville foldaa kätensä vasta riverillä ja ylpeä Iiro näyttää kaikille kätensä: neljä viitosta.

- Tietenkin neloset on juuri Iirolla, Ville naureskelee ja Iiro käärii hihojaan ylös.

- Minulla oli värin veto. Onneksi en saanut riverillä kaipaamaani pataa, sillä olisin menettänyt tässä jaossa kaiken, Ville huokaa tyytyväisenä.

Ensimmäinen all-in -tilanne nähdään kakkospöydässä vasta, kun blindit ovat jo nousseet tasolle 75/150. Isossa blindissa oleva Thomas Wahlroos näkee neljän pelaajan limppaavan mukaan pottiin. Omalla vuorollaan hän pyörittelee hetken aikaa chippipinoaan ja ilmottaa sen jälkeen menevänsä all-in noin 2000 merkillään.

Kaikista limppaajista vain chipleadissa ollut Petteri Ahomaa ilmoittaa maksavansa korotuksen. Muut mukana olleet luopuvat korteistaan. Thomas kääntää korttinsa auki ja paljastuva JJ saa Petterin kiroamaan ääneen. Kiroamisen syykin selviää, kun Petteri paljastaa kädessään olleet ysiparin. Sen voittomahdollisuus Thomasin jätkäparia vastaan on alle 20 prosenttia.

Flop saa pöydän kohahtamaan, sillä sekä Petteri että Thomas floppaavat setin. Sen jälkeen Petterin jääkin toivomaan yksiouttista ihmettä eli viimeistä ysiä. Toive ei toteudu. Thomas nousee turnausjohtoon ja Petteri putosaa takaisin rivikuolevaiseksi.

- Jos olisin pudottanut Thomasin, olisi elänyt siitä ilosta koko vuoden, Petteri harmittelee.

Pian tuon jaon jälkeen saadaan turnaukseen ensimmäinen putoaja. Tälläkin kertaa ammattilainen vie ja amatööri vikisee. Ville Pusa korottaa AK:lla UTG:sta 3xBB. Kaikki muut luopuivat korteistaan, mutta isossa blindissa ollut Ilari Sahamies maksaa J7s-kädellään

Floppi 234 näyttää ulkopuolisten silmiin siltä, ettei se osunut kummallekaan. Todellisuudessa pöytään tulleet kaksi herttaa antavat Ilarille värinvedon. Molemmat checkaavat flopilla, mutta turnin kortti ei tuo apuja kummallekaan. Ville yrittää viedä potin korottamalla, mutta saakin yllätyksekseen paluupostissa Ilarin all-in -korotuksen.

Ville miettii pitkään ja lopulta arvaa aivan oikein, ettei Ilarilla ole vielä valmista kättä. Ville maksaa ja saa onnittelut muilta pelaajilta hyvästä maksusta. Hymy kuitenkin hyytyy, kun riveriltä pöytään tulee hertta, joka pudottaa Villen ensimmäisenä katsomon puolelle.

Tässä vaiheessa myöhästyneet Timo Kojo, Sedu Koskinen ja Kai Mäkelä saapuvat turnaukseen. Sedun osalta turnaus jää parin minuutin mittaiseksi, sillä hän on mukana illan kummallisimmassa jaossa. Sedu, Kai ja Jani Vilmunen päätyvät kolmestaan katsomaan korotettua floppia. KT6 näyttää floppina sellaiselta, että se saattaa kannustaa mukana olevia aktiivisuuteen. Kanssapelaajat kuitenkin yllättyvät, sillä kaikki kolme pelaajaa laittavat kaikki merkkinsä keskelle.

Sedu kääntää esiin K6:n ja Kai KT:n. Todellinen ihmetys on kuitenkin Vilmunen, joka paljastaa omistavansa molemmat pakan viimeiset kympit. Janin TT on jo tuossa vaiheessa yli 95-prosenttinen suosikki. Se pitää loppuun asti ja Sedu putoaa. Kai voittaa pienen sivupotin ja pysyy hengissä Vilmusen kerätessä pelimerkkejä virne kasvoillaan.

Samaan aikaan toisessa pöydässäkin nähdään preflop-all-in -tilanne, kun Jani Karke ja Jussi Heikelä laittavat merkkinsä keskelle. Molemmilla on kuitenkin kädessään taskuässät. Koska värejä ei nähdä, joudutaan potti jakamaan tasan.

Petteri Ahomaa ei vieläkään ole toipunut Thomas Wahlroosille kärsimästään tappiosta. Hän vastaa Thomasin korotukseen all-in -korotuksella. Thomas maksaa korotuksen hetkeäkään miettimättä ja näyttää AKs:n. Petteri näyttää KQs-käden ja on jälleen pahasti jäljessä. Thomasin käsi kasvaa väriksi ja Petteri putoaa kolmantena.

Pudonneet saavat pian seuraansa Pete Seppälän, joka harmittelee putoamistaan.

- Minulla oli 76 ristiä. Korotin buttonista 450 preflopissa ja Vilmunen maksoi. Floppi 864 näytti todella hyvältä, koska minulla oli keskipari kiinni ja suoran veto. Löin 900, Vilmunen veti päälle all-innin ja minä maksoin. Vilmunen näytti A9:n ja tietenkin se ässä tuli heti turnilta, Pete harmittelee.

- Tämän takia me olemme ammattilaisia, potin voittanut Jani virnuilee.

Kun vielä Markus Selin kuihtuu blindeihin, ensimmäistä liveturnaustaan pelaava Mikko Ilonen häviää kokemattomuuttaan ja Aki Riihilahti tippuu suorallaan Kai Mäkelän täyskättä vastaan, on finaalipöytä valmis alkamaan. Neljä ammattipelaajaa ovat näyttäneet osaamisensa, sillä he ovat kaikki yhä turnauksessa mukana ja ovat neloisjohdossa. Arvonta heittää heidät kaikki peräkkäisille paikoille ja miehistä aletaan todella ottaa mittaa.

Finaalipöydässä kovana show-miehenä tunnettu Ilari alkaa näyttää verbaaliosaamistaan. Hän lämmittää Thomas Wahlroosia kutsumalla häntä Pikku-Nalleksi tämän isän Björn "Nalle" Wahlroosin mukaan. Timo Kojon suuntaan Ilari alkaa huutelemaan sen jälkeen, kun Kojo on maksanut Vilmusen riverillä tekemän korotuksen, vaikka hänellä on kädessään pelkkä akkahai.

- Hei Hektor, millä sä oikein makselet?, Ilari huutelee Kojolle, joka kutsuu itseään samettikädeksi.

Päähuomion Ilarin huutelusta saa kuitenkin Thomas. Ilari kaappaa käteensä erään pokerilehden, jossa on Thomasin haastattelu ja esittää lukevansa sitä ääneen.

- Thomas, 28, rakastaa isäänsä, koska tämä omistaa puolet Helsingistä, Ilari improvisoi ja saa kanssapelaajat nauramaan.

Yllättäen Thomas ja Ilari putoavat pian katsomon puolelle. Thomasin kohtaloksi joutuu hävitä kaksi all-in jakoa peräkkäin, joissa molemmissa hän on vielä all-in -tilanteeseen mentäessä ollut suosikki. Aluksi hänen 99 kätensä häviää Jussi Heikelän KQ:lle. Tuon tappion Thomas ottaa tyynesti, mutta kun Kojo tulee Thomasin ässäparista ohi runner-runner -suoralla on kokenut pelimieskin jo tohkeissaan.

Ensimmäistä oikeaa liveturnaustaan pelaava Kojo sen sijaan on hurmiossa. Hän pudottaa myös Ilarin maksamalla kymppiparillaan Ilarin A5:lla tekemän all-in -iskun.

- Samettikäsi vie kaiken, Kojo julistaa.

Kojon ja Vilmusen lisäksi turnauksessa on mukana enää vain Jussi Heikelä.

- Sä olet pelkkä peesaaja, Kojo ilmoittaa Heikelälle, joka on ollut hiljaa ja pelannut vähäeleisesti koko finaalipöydän ajan.

Heikelä ei muuta linjaansa ja ala puheliaaksi, vaikka kaikki alkavatkin kutsua häntä nimellä Peesaaja. Kojo ja Vilmunen sen sijaan puhuvat toisilleen lähes taukoamatta.

- Nyt mulla on kädessä todellista dynamiittia, Vilmunen iloitsee korottaessaan.

- Jos nyt kusetat, niin uitan sinut Töölönlahdessa, Kojo lupaa luopuessaan kädestään.

Vilmunen yrittää päästä kylpemään paljastamalla semibluffinsa, mutta Kojo kieltäytyy katsomasta ammattipelaajan näyttämiä kortteja.

Kojon taistelu häntä kokeneempia pelaajia vastaan päättyy putoamiseen, mutta Samettikäsi on silti aivan innoissaan.

- Tämä oli aivan mahtavaa. Haluan ehdottomasti kokea uudestaan tämän tunnelman, Kojo ilmoittaa.

Vilmusen ja Heikelän välinen heads up on pitkään tylsää katsottavaa. Ensimmäinen korottaja saa aina blindit, eikä todellisia yhteenottoja nähdä. Kun kumpikin ryöstää blindeja yhtä aktiivisesti, ei ratkaisua tunnu tulevan sitten millään.

Chipleadissa oleva Vilmunen laittaa vähitellen enemmän painetta Heikelän suuntaan. Hän kuitenkin saa kylmää vettä niskaansa, kun Heikelä maksaa Vilmusen all-in -lyönnin A9:lla. Vilmusella on Q7, jonka asema heikkenee merkittävästi, kun flop A75 vahvistaa Heikelän johtoa entisestään. Turnilla tuleva 9 vie Vilmuselta vielä kolme outtia pois ja jättää hänet toivomaan toista pakassa olevista kahdesta seiskasta. Heikelän ilme on näkemisen arvoinen, kun toinen niistä tuleekin riveriltä. Voitonjuhliinsa valmistautunut Heikelä putoaakin turnauksesta ja Vilmunen tuulettaa voittoaan villisti.

- Tämä tuli hieman yllättäen pelattua enemmän tosissaan kuin monet pienemmät rahaturnaukset, Vilmunen kuvailee päättyneen turnauksen tasoa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

  2. 2

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  3. 3

    Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

  4. 4

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  5. 5

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  6. 6

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  7. 7

    AFP: Pohjois-Korealta harvinainen julkilausuma YK:n turvallisuusneuvostossa – ”Olisi kohtalokas virhearviointi...”

  8. 8

    AL: Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

  9. 9

    Nyt puhuu Lontoon terrori-iskun sankaripoliisi – taisteli kolmea veitsimiestä vastaan vastaan pelkällä pampulla

  10. 10

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  3. 3

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  4. 4

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  5. 5

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  6. 6

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  7. 7

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  8. 8

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  9. 9

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  10. 10

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

  2. 2

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  3. 3

    Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

  4. 4

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  5. 5

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  3. 3

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  4. 4

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  5. 5

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  6. Näytä lisää