Perttu

Viihde

Tarja Turunen ei saanut kirjoittaa nimeään Nightwishin levyyn

Julkaistu:

Laulaja Tarja Turunen ei saanut antaa nimikirjoitustaan Nightwish-yhtyeen uuden levyn kanteen. Signeerauksen esti hänen levy-yhtiönsä edustaja.

Turunen erotettiin valtaisan kohun vuoksi Nightwish-yhtyeestä syksyllä 2005. Eilen hän oli Ylen ruotsinkielisen Radio X3M:n haastattelussa uuden soololevynsä vuoksi.

Toimittaja tiedusteli laulajattarelta, onko olemassa paikkaa, johon hän ei nimeään pistäisi. Turunen tuumiskeli, että sellaista tuskin on. Tosin hän pohti myös, ettei ehkä suostuisi tatuoimaan puumerkkiään kenenkään takalistoon.

Yllättäen toimittaja pyysi Turusta vetäisemään signeerauksen Nightwish-yhtyeen tuoreen levyn kanteen. Turunen häkeltyi, mutta lupautui pienen epäröinnin jälkeen.

Tilanne kuitenkin keskeytyi Turusen levy-yhtiön edustajan äkäiseen väliintuloon.Levy-yhtiön edustaja tokaisi, että "se ei ole hyvä idea". Turunen totteli kieltoa ja jätti nimikirjoituksensa antamatta.

Universalista tilanne kiistettiin IS:lle.

- Ei aikuista ihmistä voi estää allekirjoittamasta, Turusen edustaja sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  4. 4

    Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

  5. 5

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  6. 6

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  7. 7

    Norjassa pohditaan, onko Johaugin tuomio ”kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten” syytä – Jauhojärveltä viiltävä vastaus

  8. 8

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  9. 9

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  10. 10

    Kommentti: Lukion ensimmäisen viikon kulut 860 euroa – onko koulutus enää kaikille mahdollista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  2. 2

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  3. 3

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  4. 4

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  5. 5

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  6. 6

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  7. 7

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  8. 8

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  9. 9

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  10. 10

    Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  4. 4

    Saksalaislehti julkaisi hätkähdyttävän Trump-kannen – ele ankarasti kielletty kotimaassa

  5. 5

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  6. Näytä lisää