Sauli, Saul

Viihde

Valikko

Rollari-kitaristi Ronnie Wood, 61, asuu 18-vuotiaan kanssa

Rolling Stonesin Ronnie Wood, 61, ratkesi ryyppäämään ja viettää vaimonsa sijasta aikaansa 18-vuotiaan Jekaterina Ivanovan kanssa.

Venäläinen on kertonut ystävilleen Facebookin välityksellä kitaristin jättäneen pitkäaikaisen vaimonsa Jo Woodin, 53, hänen vuokseen.

Jo Wood myönsi brittilehti Sunille miehensä tuoneen Ivanovin hiljattain pariskunnan Kingston upon Thamesissa sijaitsevaan kotiin ja kuvaili häntä Ronnien "juopottelukaveriksi".

- Hän (Ivanova) on hullu ja kauhea alkoholisti, Jo Wood sanoi kuultuaan venäläisen Facebookissa esittämistä suhdeväitteistä.

Ronnie Wood ja Ivanova viettävät parhaillaan yhteistä aikaa kitaristin Irlannissa sijaitsevassa luksustalossa. Jo Woodin mukaan Rolling Stones -tähden piti keskittyä Irlannissa maalaamiseen, ja Ivanovan piti toimia hänen mallinaan.

- Ronnie kertoi minulle, että hän (Ivanova) on siellä hänen kanssaan. Sanoin hänelle: "Okei, ota drinkki, sekoile, ja juo itsesi pyörryksiin".

Jo Wood oli eilen täysin tyrmistynyt suhdeväitteistä ja aikoi soittaa miehelleen selvittääkseen, mistä niissä on kyse. Wood on sietänyt miehensä alkoholismia jo vuosia. Wood on ollut pitkiä aikoja selvin päin, mutta ratkesi ryyppäämään hiljattain. - Hän juo paljon - ehkä noin kaksi pulloa votkaa päivässä, Jo Wood sanoi.

Ronnie Wood tutustui nuoreen Ivanovaan lontoolaisessa baarissa Rolling Stonesista kertovan Shine A Light -dokumentin ensi-illan jälkeen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  4. 4

    Corey Elkins ratkaisi jännitysnäytelmän – HIFK tasoitti ottelusarjan TPS:aa vastaan

  5. 5

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  6. 6

    Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

  7. 7

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  8. 8

    Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

  9. 9

    IS seurasi SM-liigan puolivälieriä: HIFK:n Elkins ratkaisi trillerin ajassa 92.12 –Tappara teurasti Ilveksen

  10. 10

    Temptation Islandin varattu Vilma, 24, avautuu kokemuksestaan viettelysten saarella – ”Oli sellainen pieni bitch moment…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  6. 6

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  7. 7

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  8. 8

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  9. 9

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  10. 10

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  4. 4

    Corey Elkins ratkaisi jännitysnäytelmän – HIFK tasoitti ottelusarjan TPS:aa vastaan

  5. 5

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  6. Näytä lisää