Pertti, Albert

Viihde

Valikko

Camillan ja Charlesin häissä ei nähty julkista suudelmaa

Oliko kyseessä vielä viimeinen mielenosoitus prinssi Charlesille ja Camillalle? Muiden häävieraiden tulviessa Pyhän Yrjön kappelista ulos ja jäädessä poseeraamaan kuvaajille hyytävästä tuulesta huolimatta kuningatar Elisabet suuntasi askeleensa autolle.

Prinssi Charlesin ja Cornwallin herttuattaren Camillan rakkaus ja keskinäinen kumppanuus eivät jääneet kellekään epäselviksi, kun heidät lauantaina vihittiin.

Morsian oli tyylikäs, sulhanen itsevarma, aikataulu piti, eikä kukaan keskeyttänyt vihkimistilaisuutta ennakkokohuista huolimatta.

Charles ja Camilla käyttäytyivät toisiaan kohtaan kuin kypsän rakkauden malliesimerkit. He jakoivat toisilleen pehmeitä kosketuksia, paljonpuhuvia katseita ja selkeää, hiljaista yhteisymmärrystä.

- Kultaseni, näytät upealta, prinssi tokaisi rohkaisevasti puolisolleen pariskunnan astellessa ulos Pyhän Yrjön kappelista avioliiton siunaustilaisuuden jälkeen.

Julkisia suudelmia ei häissä kuitenkaan nähty, mikä oli pienoinen pettymys tilaisuutta seuraavalle yleisölle.

Erikoista häissä oli se, että Pyhän Yrjön kappelissa vihitty morsian ei ollut se, joka pukeutui valkoiseen.

Itse kuningatar Elisabet esiintyi perinteisessä morsiamen värissä valkoisessa jakkupuvussaan ja keltavalkoisessa hatussaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  2. 2

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  5. 5

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  6. 6

    Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

  7. 7

    Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

  8. 8

    Mies lähti kokemaan kalaverkkoja Mynämäellä – nyt häntä etsitään helikopterilla

  9. 9

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  10. 10

    Pirulliset valepoliisit kärkkyvät vanhusten rahoja – tätä asiaa oikea poliisi ei tee koskaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  3. 3

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  4. 4

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  5. 5

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  6. 6

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  7. 7

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  8. 8

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  9. 9

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  10. 10

    2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  2. 2

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  5. 5

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  6. Näytä lisää