Leo

Viihde

Valikko

Risto Autio: Olen väsynyt, mutta onnellinen!

Julkaistu:

Kansanedustaja ja näyttelijä Risto Autio on saanut viime viikkoina kokea, miltä tuntuu olla samanaikaisesti onnesta sekaisin ja elää jatkuvalla univelalla. Autio ja hänen vaimonsa Marianna saivat perheenlisäystä kaksin verroin 23. elokuuta, kun perheeseen syntyi potrat kaksospojat.

Lisäksi Hausjärven kodissa asuvat Mariannan edellisestä liitosta syntyneet kaksi kouluikäistä lasta sekä Aution Alzheimerin tautia sairastavan isä, jonka omaishoitaja hän on.

- Meillä ei ole vain kahta pientä vauvaa ja kouluikäisiä lapsia, vaan isäni tarvitsee yhtä lailla hoitamista. Lisäksi meillä on kolme koiraa, jotka vaativat myös osansa.

Kansanedustaja ei harmittele oman elämänsä rankkuutta.

- Tämä on asennekysymys ja osa elämää. Meidän perheessämme näkyy nyt elämän molemmat päät. Jos vanhemmat hoitavat lapsiaan, niin miksi lapset eivät voisi hoitaa omia vanhempiaan.

Autio myöntää, ettei arki aina ole helppoa - omaishoitajalta ja pienten vauvojen isältä vaaditaan paljon. Hän ei kuitenkaan valita, vaan nauttii elämästään.

- Olen väsynyt, mutta onnellinen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    ”Pakene, piiloudu, hälytä” – poliisi julkaisi ohjevideon äkilliseen vaaraan

  3. 3

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  4. 4

    Näin voit suojella omaa tietokonettasi haittaohjelmalta – tee nämä heti

  5. 5

    Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

  6. 6

    Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

  7. 7

    Sylvester Stallone julkaisi suloisen yhteiskuvan – tyrmäävän kaunis mallitytär täyttää tänään 18-vuotta

  8. 8

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  9. 9

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  10. 10

    Uutuuskirjan karmivat paljastukset: prinsessa Diana soitteli Camillalle öisin – ”Olen lähettänyt jonkun tappamaan sinut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  4. 4

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  5. 5

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  6. 6

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  7. 7

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  8. 8

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  9. 9

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  10. 10

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    ”Pakene, piiloudu, hälytä” – poliisi julkaisi ohjevideon äkilliseen vaaraan

  3. 3

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  4. 4

    Näin voit suojella omaa tietokonettasi haittaohjelmalta – tee nämä heti

  5. 5

    Nahkahanskainen mies ilmestyi oven taakse – tyttö kertoi oikeudessa kauhunhetkistään

  6. Näytä lisää