Juha, Janne, Jani

Viihde

Valikko

Big Brother -voittaja kärähti jättimäisestä huumekaupasta

Julkaistu:

Yhdysvaltain Big Brother -ohjelman yhdeksännen kauden voittanut Adam Jasinski on myöntänyt syyllisyytensä isoon veropetokseen sekä huumekauppaan.

Jasinski, 32, ei tehnyt veroilmoitusta 2008, jolloin hän voitti BB-kisasta puolen miljoonan dollarin palkinnon.

Viime vuoden lokakuussa poliisi pidätti Jasinskin tämän yritettyä myydä 2 000 pilleriä huumaavia lääkkeitä.

Jasinski myönsi maanantaina oikeudessa syyllistyneensä tekoihin. Käsiraudoin kahlittu BB-tähti passitettiin saman tien vankilaan odottamaan varsinaista tuomiota, joka annetaan tammikuussa.

Jasinskia uhkaa jopa 14 vuoden vankeusrangaistus huumekaupasta. Veropetoksesta tullee noin vuoden vankeustuomio.

Jasinski kertoi oikeudelle, että hän saanut hoitoa kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja huumeriippuvuuden vuoksi.

Huumepoliisin mukaan Jasinski käytti BB-kisassa voittamiaan rahoja huumepillereiden ostoon ja myi niitä edelleen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  3. 3

    Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

  4. 4

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  5. 5

    Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

  6. 6

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  7. 7

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  8. 8

    Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

  9. 9

    Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

  10. 10

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  3. 3

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  4. 4

    NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

  5. 5

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  6. 6

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  7. 7

    Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

  8. 8

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  9. 9

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  10. 10

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  3. 3

    Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

  4. 4

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  5. 5

    Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

  6. Näytä lisää