Leevi

Viihde

Suomeen tuleva Iron Maiden: Meille on kunnia tulla takaisin

Julkaistu:

Kaikkien aikojen kovimpiin rock-bändeihin lukeutuva Iron Maiden palaa Helsingin Olympiastadionille ensi vuoden heinäkuussa.

Porin Sonisphere Festivalillakin esiintynyt yhtye antoi esimakua tulevasta jo elokuussa. Yhtye vahvisti tänään, että The Final Frontier World Tour saa jatkoa Pohjoismaissa ja yhtye nähdään myös Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 8. heinäkuuta.

- Suomalaiset fanimme ovat kaikista uskollisimpia fanejamme maailmalla. Meille on kunnia tulla takaisin ensi vuonna. Ja lupaamme, että tuomme mukanamme upeimman show'n, jonka ihmiset näkevät vuonna 2011, Maidenin keulakuva Bruce Dickinson uhoaa.

Keikan liput maksavat 63-69 euroa. Ne tulevat myyntiin torstaina 30. syyskuuta Lippupalvelussa.

Iron Maiden esiintyi viimeksi stadionkonserteissa Suomessa kesällä 2008, tuolloin yhtye myi loppuun sekä Helsingin Olympiastadionin että Tampereen Ratinan stadionin. Kuluneena kesänä yhtye nähtiin pääesiintyjänä Porin Sonisphere Festivalilla, jossa se esiintyi 40 000 fanilleen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

  2. 2

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

  3. 3

    Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

  4. 4

    Suru-uutinen: Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut

  5. 5

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  6. 6

    Nämä asiat tiedetään Barcelonan terrori-iskusta: uhrien joukossa 24 maan kansalaisia, yöllä myös toinen terroriteko

  7. 7

    Skimmauslaitteita ilmestyy nimenomaan bensa-asemille – jippo on kortin magneettijuovassa

  8. 8

    Video: Tällaisella pakettiautolla Barcelonan terroriteko tehtiin

  9. 9

    Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

  10. 10

    Trump kommentoi Barcelonan iskua tarinalla sian vereen kastetuista luodeista – pidetään yleisesti keksittynä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  4. 4

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  5. 5

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  6. 6

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  9. 9

    Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

  10. 10

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

  3. 3

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  4. 4

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

  2. 2

    IS SEURAA: Barcelonan yliajajaa etsitään, poliisi pysäytti toisen iskun – katso suoraa lähetystä

  3. 3

    Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

  4. 4

    Suru-uutinen: Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut

  5. 5

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  6. Näytä lisää