Alvar, Auno

Viihde

Ståhl, Saikkonen ja Koivusalo tuomaroivat Talentissa

Julkaistu:

Talent-kykyjenetsintäkilpailun tuomaristo on julkistettu. Esiintyjien suorituksia tuomaroivat eri alojen ammattilaiset Katja Ståhl, Sami Saikkonen ja Timo Koivusalo.

Nelosen syksyn suuressa viihdeohjelmassa päästetään irti suomalaiset lahjakkuudet tuomareiden pitäessä rimaa korkealla.

Ståhl tunnetaan ennen kaikkea Suosikin päätoimittajana, mutta hän on esiintynyt myös paljon televisiossa, radiossa ja musiikkibisneksessä.

Saikkonen on suomalaisen tanssin huippunimiä Kansallisbaletista, ja Koivusalo on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut useita menestyselokuvia kuten Kulkuri ja joutsen, Rentun ruusu, Sibelius ja Kalteva torni. Hänet tunnetaan myös Pekko-elokuvasarjan luojana ja pääroolin esittäjänä.

- Tampereen, Oulun ja Helsingin esikarsinnoista olemme saaneet jo esimakua siitä, kuinka loistavaa lahjakkuutta Suomesta löytyy. Erityisen iloinen olen myös siitä, kuinka nopeasti tämä menestysformaatti on saatu Suomeen, sanoo FremantleMedia Finland Oy:n toimitusjohtaja Marika Makaroff.

Talent on menestynyt maailmalla muun muassa Ranskassa, Britanniassa, Portugalissa, Kreikassa, Belgiassa ja Venäjällä.

Ohjelman juontajina toimivat Susanna Laine ja Martti Vannas.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  3. 3

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  4. 4

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  5. 5

    Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

  6. 6

    Kunniatohtoriksi nimitetyn Sauli Niinistön seremoniassa kävi kömmähdys – kuitattiin norjalaisvitsillä

  7. 7

    Prinssi Harry tapasi Melania Trumpin Kanadassa – Donald Trump hehkutti puolisoaan ylpeänä Twitterissä

  8. 8

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  9. 9

    Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

  10. 10

    Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

  8. 8

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  9. 9

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  10. 10

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  9. 9

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

  3. 3

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  4. 4

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  5. 5

    Poliisi: Itä-Lontoossa epäilty happohyökkäys – kuuden ihmisen uskotaan loukkaantuneen

  6. Näytä lisää