Mauno, Maunu

Viihde

Jukka Puotila on tv:n eurokuningas

Julkaistu:

Kotimaisten tv-sarjojen tähtien palkoissa on erittäin suuria eroja. Osa nuorista ja aloittelevista näyttelijöistä ansaitsee vain 20000-30000 euroa vuodessa. Kokeneet näyttelijät ja pitkään sarjoissa mukana olleet kasvot ovat pystyneet nostamaan palkkansa moninkertaisiksi aloittelijoihin verrattuna.

Television ylivoimainen palkkakuningas on Jukka Puotila. Kotikatu -sarjan vakiokasvoihin jo pitkään kuuluneen Puotilan vuosiansiot vuonna 2006 kohosivat yli 220000 euroon. Puotila onkin parhaiten palkattu kotimainen näyttelijä, sillä edes parhaat elokuvanäyttelijät eivät yllä noin koville vuosituloille.

IS listasi heinäkuussa elokuvanäyttelijöiden palkkoja, ja yli 100000 euron rajan ylsivät vain Martti Suosalo, Vesa-Matti Loiri, Mikko Leppilampi ja Janne Virtanen. Puotila on kuitenkin ainut, jonka ansiot nousivat yli 200000 euron.

Puotilan huipputulot eivät kuitenkaan kerro täyttä totuutta kotimaisten tv-kasvojen tulotasoista, sillä hän tekee paljon muutakin kuin näyttelee Kotikadussa. Tv-roolinsa lisäksi Puotila tunnetaan Suomen eturivin imitaattorina. Tänä syksynä hän vetää nimeään kantavaa show'ta Kansallisteatterissa. Puotilan vuoden 2006 tuloja nosti myös se, että hän oli mukana elokuvissa Saippuaprinssi ja Keisarin salaisuus.

Kotikatu ja Salatut elämät ovat olleet suomalaisten suosikkisarjoja jo 90-luvulta lähtien. Sarjassa alussa asti mukana olleiden näyttelijöiden palkkiot ovat nousseet pikkuhiljaa ja ovat nyt huomattavasti suurempia kuin sarjan uudempien kasvojen palkat.

Esimerkiksi Salattujen elämien keskeisiin hahmoihin kuuluvaa Seppo Taalasmaata esittävän Jarmo Kosken ansiot vuonna 2006 kohosivat yli 73000 euron. Hänen vaimoaan, Ulla Taalasmaata, näytellyt Maija-Liisa Peuhu nousi myös kovapalkkaiseksi lähes 63000 euron tuloillaan.

Mikko Räsänen

Katso koko lista päivän Ilta-Sanomista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  2. 2

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  3. 3

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  4. 4

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  5. 5

    Poliisi täsmentää Turun puukotustapauksen uhrilukua: kaksi kuoli, kahdeksan loukkaantui

  6. 6

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  7. 7

    Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

  8. 8

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  9. 9

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  10. 10

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  8. 8

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  2. 2

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  3. 3

    Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

  4. 4

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  5. 5

    Poliisi täsmentää Turun puukotustapauksen uhrilukua: kaksi kuoli, kahdeksan loukkaantui

  6. Näytä lisää