Joni, Joonas, Jouni

Viihde

Valikko

Matti Nykänen Kimi Räikkösen kisavieraaksi Monacoon?

IS:n tietojen mukaan formulaässä Kimi Räikkönen saa Monacon kisaan ensi viikonloppuna vieraakseen mäkikotka Matti Nykäsen.

IS:n tietojen mukaan Räikkönen on varannut Matille jopa huoneen samasta hotellista, jossa hän itsekin asuu.

Matti Nykänen ei halua kommentoida tietoja Monacon kisamatkasta ja Kimi Räikkösen esittämästä kutsusta.

- Tuohon asiaan en osaa sanoa mitään. Ainakaan minä en ole laittanut tuollaista huhua liikkeelle, Matti Nykänen sanoo pitkän miettimisen jälkeen.

- En voi puhua mitään Kimin asioista ja hänen systeemeistään.

Aikataulun puolesta Monacon keikka sopisi Nykäselle.

- Ensi viikonloppu on kyllä vapaa, Nykänen sanoo.

Räikkönen oleskelee usein Nykäsen kotikulmilla Tampereella ja Kangasalla. Nykäsen lisäksi muutkin Kimin lähipiiriläiset ovat yleensä vaiteliaita Räikkösen kanssa viettämästään ajasta.

Räikkönen ja Nykänen ovat ystäviä, jotka harrastavat yhdessä karaokea ja saunomista. Miehet ovat laulaneet karaokea Tampereen baareissa. Hiljakkoin vauhtikaksikko tarttui mikkiin myös Kankaanpäässä.

Laulu-uralle hypännyt Nykänen on esiintynyt myös Kimin kantapaikassa Kangasalla, ja kerrotaan, että Räikkönen kustansi keikan.

Matti Nykänen ei ole aiemmin ollut F1-kisoissa.

- Keken (Rosberg) aikaan olin kyllä harjoituksissa, kun meillä oli Itävallassa leiri, mutta varsinaisissa kisoissa en ole ollut, Nykänen sanoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

  2. 2

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  3. 3

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  4. 4

    Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

  5. 5

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  6. 6

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  7. 7

    Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

  8. 8

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  9. 9

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  10. 10

    Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  4. 4

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  5. 5

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  6. 6

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  7. 7

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  8. 8

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  9. 9

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  10. 10

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Siepattu ruotsalainen YK-työntekijä löydettiin kuolleena

  2. 2

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  3. 3

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  4. 4

    Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

  5. 5

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  6. Näytä lisää