Maarit, Reetta, Marketta

Viihde

Valikko

Ruotsin Robinson alkoi jälleen skandaalilla

Julkaistu:

Ruotsin Robinson -kilpailijat joutuvat vuosi vuodelta pahempaan rääkkiin.

Tänä vuonna kilpailijat luulivat menevänsä lehdistötilaisuuteen, mutta todellisuudessa parhaimpiin pukeutuneet kilpailijat sidottiin ketjuilla yhteen ja lähetettiin saarelle.

- Mitä nyt tapahtuu? Meidän piti tavata toimittajia, Carolina Pop ehti sanoa Aftonbladetille.

Pop, 30, oli pukeutunut vartalon myötäiseen valkoiseen vesirajan peittävään leninkiin. Hän oli laittanut jalkaansa vaaleanpunaiset piikkikorkoiset kengät.

TV3:n hyvissä ajoin jakamat kisavaatteet jäivät odottamaan hotellihuoneisiin.

- Naiset ovat nyreissään, koska he joutuvat kylpemään stringeissään, mutta minä en pakota heitä siihen. Saarelta löytyy jotakin, jolla voi peitellä itseään. Mutta näin olisi pitänyt toimia heti alussa. Veneonnettomuuteen joutuneilla ei ole kuukausitolkutta aikaa valmistautua siihen, perusteli ohjelman vetäjä Robert Aschberg keppostaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  2. 2

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  3. 3

    Seivästähti Minna Nikkanen sai vihdoin uutisia Finnairilta – ”Käsittämätön tilanne”

  4. 4

    Maineikas urheilulääkäri Pekka Peltokallio on kuollut

  5. 5

    Päivystyksen sairaanhoitajat huolissaan potilasturvallisuudesta Kuopiossa: Avoin kirje johtajille – avi pitää tilannetta poikkeuksellisena

  6. 6

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  7. 7

    Ruotsin prinsessojen ihanat kesätyylit – ken on heistä kaikkein upein?

  8. 8

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  9. 9

    Pirkka-seksi jakaa kansan rajusti: ”Kun seksielämä on vuodesta toiseen yhtä kolmen minuutin Pirkkaa…”

  10. 10

    Rocklegendalta uskomaton kunnianosoitus Mikko Koivulle – nosti kiekkotähden keskiöön jättikonsertissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

  3. 3

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  4. 4

    Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

  5. 5

    Poliisilta poikkeuksellinen tiedote ”ihmisten kunnian palauttamiseksi”

  6. 6

    Poliisi ampui hätäpuhelun tehneen naisen USA:ssa – ampujan työpari paljasti mahdollisen syyn

  7. 7

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  8. 8

    Playboy-malli ei päässyt sisään maailmankuuluun nähtävyyteen – liian ”loukkaava” vartalo: ”Rintani vain ovat siinä, enkä voi sille mitään”

  9. 9

    ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

  10. 10

    Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

  5. 5

    Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

  6. 6

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  7. 7

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  8. 8

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  2. 2

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  3. 3

    Seivästähti Minna Nikkanen sai vihdoin uutisia Finnairilta – ”Käsittämätön tilanne”

  4. 4

    Maineikas urheilulääkäri Pekka Peltokallio on kuollut

  5. 5

    Päivystyksen sairaanhoitajat huolissaan potilasturvallisuudesta Kuopiossa: Avoin kirje johtajille – avi pitää tilannetta poikkeuksellisena

  6. Näytä lisää