Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Dingon musiikista tehtiin Romeo ja Julia -musikaali

Shakespearen traagisen rakkaustarinan päähenkilöt Romeo ja Julia kohtaavat Turussa täysin uudessa kuosissa.

Konservatorion, Puolalanmäen musiikkilukion ja Turun Ammattioppilaitoksen yhteistuotantona on syntynyt musikaali, jossa perheiden sukuriitojen kahlitsema rakkaustarina etenee Dingon musiikin tahdissa.

Nimensä musikaali on lainannut yhdeltä Dingon suosituimmalta kappaleelta Autiotalolta.

Ensi viikon torstaina ensi-iltansa saava esitys pohjaa Riku Suokkaan käsikirjoitukseen, jonka hän on tehnyt alunperin Hämeenlinnaan. Esityksen ohjaa Samuli Nordberg.

Hankkeen tarkoitus on tarjota harjoitusta konservatorion tanssilinjan ja musiikkilukion oppilaille, kertoo konservatorion johtaja Hannu Wuorela.

Musikaali kertoo Romeon ja Julian tarinan kokonaan. Dingon musiikin on uudelleen sovittanut Puolalanmäen musiikkilukion lehtori Timo Lehtovaara.

Sigyn-salissa soittaa 15-miehinen orkesteri. Esiintyjiä on mukana 42.

Ensi-illan jälkeen musikaali esitetään kuusi kertaa helmikuun aikana.

- Nuorten lisäksi yleisöön toivotaan niitä nuoria aikuisia, jotka aikoinaan kulkivat sifonkiliinat kaulassa, määrittelee konservatorion tiedottaja Tommi Saalas.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

  2. 2

    Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

  3. 3

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  4. 4

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  5. 5

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  6. 6

    Seppo Räty keihään dopingkäryistä: ”Kummallisia sattumia sitä löytyy aamupuurosta”

  7. 7

    Ja taas valkoinen aamu! Sosiaalinen media täyttyy lumikuvista

  8. 8

    Marko Björs laihtui 20 kiloa ja palaa malliksi: ”Näin peilistä loppuunpalaneen läskin”

  9. 9

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  10. 10

    Antero Vartialta suorat sanat hallitukselle: ”Apteekkareiden sumutusta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  4. 4

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  5. 5

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  6. 6

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  8. 8

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  9. 9

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  10. 10

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

  2. 2

    Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

  3. 3

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  4. 4

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  5. 5

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  6. Näytä lisää