Alma

Viihde

Valikko

Victoria Beckhamilla aseistettu henkivartija

Julkaistu:

Victoria Beckham tuntee olonsa turvattomaksi suuressa maailmassa, sillä hän on palkannut aseistetun vartijan suojelemaan itseään ja lapsiaan.

Yhdeksän millisellä Glock-automaattipistoolilla varustettu, muskelien määrässäkin pätevöitynyt henkivartija seuraa Victoriaa ja tämän pesuetta kuin hai laivaa, eikä päästä heitä hetkeksikään yli metrin etäisyydelle itsestään. Erityisen tarkasti Beckhamin perheen turvallisuudesta pidetään huolta silloin, kun poppoo liikkuu suurkaupunkien kaduilla, kertoo Daily Star.

Victoria ja David Beckhamin kannoilla on toki aiemminkin kuljeskellut jos jonkin sortin turvamiehiä, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun pariskunnan henkivartija kantaa mukanaan asetta.

Varotoimenpide ei ehkä ole aivan turha, sillä viime marraskuussa Victoria ja pariskunnan Brooklyn - ja Romeo -pojat yritettiin kidnapata. Itäeurooppalainen rikollisliiga suunnitteli jopa tappavansa Victorian, jos aviomies David ei maksaisi roistoille vaadittuja yli 20 miljoonan euron lunnaita perheensä vapauttamisesta. Juoni kuitenkin paljastui ajoissa ja rikollisryhmä jäi kiinni.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  2. 2

    Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

  3. 3

    ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

  4. 4

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  5. 5

    Pia Lamberg torppasi naimisissa olevan Hollywood-tuottajan erikoisen ehdotuksen: ”Se oli törkeää ja lopetin vastailun nopeasti”

  6. 6

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  7. 7

    Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

  8. 8

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  9. 9

    Kommentti: Yksi hetki ratkaisee Räikkösen kannalta paljon – mitä tekee Ferrari?

  10. 10

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  2. 2

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  3. 3

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  6. 6

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  7. 7

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  8. 8

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  9. 9

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  10. 10

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

  2. 2

    Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

  3. 3

    ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

  4. 4

    Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

  5. 5

    Pia Lamberg torppasi naimisissa olevan Hollywood-tuottajan erikoisen ehdotuksen: ”Se oli törkeää ja lopetin vastailun nopeasti”

  6. Näytä lisää