Olga, Oili

Viihde

Valikko

Madonna siirsi Gogol Bordellon Ruisrock-esiintymistä

Julkaistu:

Newyorklaisen "mustalaispunkyhtye" Gogol Bordellon piti esiintyä Turun Ruisrockissa perjantaina. Suunnitelma kuitenkin muuttui, tiistaina bändi ilmoitti joutuvansa perjantaina "suuren kansainvälisen tapahtuman" harjoituksiin. Esiintymisvuoro siirtyi sunnuntaiksi.

Tapahtuma on lauantain Live Earth -hyväntekeväisyyskonsertti. Brittihuhujen mukaan Gogol Bordello esiintyy Lontoon Wembleyllä itsensä Madonnan kanssa!

Lontoolaistununut Madonna hakee siis disko- ja balladikausiensa jälkeen jotain ihan uutta suuntaa uralleen.

Madonnan syytä on siis se, että Gogol Bordellon villiin lavaesiintymiseen mieltyneet joutuvat olemaan Ruissalossa sunnuntaina ihan loppuun asti. Yhtye oli Ruisrockin viimeinen esiintyjä, se oli aikataulun mukaan lavalla klo 22.40 - 23.40.

Gogol Bordello on ajankohtainen muutenkin kuin Madonna-yhteistyön takia. Yhtyeen uusi albumi Super Taranta! julkaistaan ensi viikolla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  4. 4

    Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

  5. 5

    Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

  6. 6

    5-vuotias tyttö halusi myydä limpparia kadulla Lontoossa: viranomaisen tökerö toiminta sai tytön kyyneliin – ja someraivon roihuun

  7. 7

    Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

  8. 8

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  9. 9

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  10. 10

    Muistatko 10 vuoden takaisen hullun F1-kisan? Debytantti nousi 22. ruudusta kärkeen – ura oli pian ohi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  6. 6

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  7. 7

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  10. 10

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  4. 4

    Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

  5. 5

    Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

  6. Näytä lisää