Elviira, Elvi

Viihde

Valikko

Salatut Elämät leimasi Janne Vakion juopoksi

Julkaistu:

Nuori, komea ja sporttinen, mutta maineensa vanki.

Salatuissa elämissä alkoholiongelmaista Rikua näyttelevä Janne Vakio, 25, ei suostu enää esimerkiksi odottelemaan ystäviään kahviloissa - Janne on niin kyllästynyt roolihahmoonsa liittyviin supinoihin.

- Monet uskovat, että olen juoppo, koska esitän juoppoa. Aiemmin sain unelmavävypalautetta, mutta nyt joudun välillä välttelemään joitain paikkoja ja tilanteita.

Lähipiiri on pelännyt Jannen juopoksi leimautumista enemmän kuin Rikun esittäjä itse. Vakio tiesi roolihahmossaan tapahtuvasta muutoksesta jo silloin, kun hän aloitti Salatuissa elämissä 2,5 vuotta sitten.

Janne aavisti myös, että hänelle voisi käydä kuten Kotikadun Hannesta näyttelevälle Risto Autiolle oli käynyt: tarinan juoppoa alettiin pitää juoppona myös todellisuudessa.

Tuntemattomien juoppo-huutelut ovat silti osuneet lujemmin kuin Janne osasi kuvitella.

- Toden ja tarun sekoittaminen ei oudoksuta minua pelkästään omalla kohdallani. Hätkähdin äskettäin esimerkiksi sitä, miten jotkut ihmiset olivat vieneet kynttilöitä onnettomuuspaikalle, jossa Kentsun roolihahmo joutui kolariin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  3. 3

    Tuore elämäkerta paljastaa karuja yksityiskohtia prinsessa Dianan ja Camillan väleistä – raivokohtauksia ja pakkomielteistä mustasukkaisuutta

  4. 4

    Mies liukui Ruotsista Tornionjokeen aamuyöllä – kolmen tunnin etsinnät päättyivät tuloksetta

  5. 5

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  6. 6

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  7. 7

    Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

  8. 8

    Kommentti: Kokoomus riitelee sotesta nyt kaikkien kanssa – onko ovella jo kolmas hallituskriisi?

  9. 9

    Selänne sai tutkaparinsa kaverikseen Hall of Fameen – kansa riemastui ja mukaan mahtui hauska paljastus

  10. 10

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  5. 5

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  6. 6

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  7. 7

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  8. 8

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  9. 9

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  10. 10

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

  2. 2

    Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

  3. 3

    Tuore elämäkerta paljastaa karuja yksityiskohtia prinsessa Dianan ja Camillan väleistä – raivokohtauksia ja pakkomielteistä mustasukkaisuutta

  4. 4

    Mies liukui Ruotsista Tornionjokeen aamuyöllä – kolmen tunnin etsinnät päättyivät tuloksetta

  5. 5

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  6. Näytä lisää