Jarkko, Jere, Jarno

Viihde

Valikko

George Michael: Munasin!

Julkaistu:

Brittipoppari George Michael pyysi huumekäryään nöyrästi anteeksi faneiltaan.

- Haluan pyytää anteeksi sitä, että munasin jälleen, laulaja sanoi tiedotteessaan.

George Michael sai viikonloppuna varoituksen jäätyään kiinni kannabiksen ja crackin hallussapidosta Pohjois-Lontoossa sijaitsevan Hampsted Heathin puistoalueella.

Tähti oli lukittautunut huumeiden kanssa homojen suosimaan miestenvessaan. Hänet otettiin brittilehtien mukaan kiinni alueella, jonne Lontoon homoseksuaaleilla on tapana tulla harrastamaan seksiä tuntemattomien miesten kanssa.

- George on häpeissään siitä, että hänelle on käynyt taas näin. Hän aikoo vetää matalaa profiilia sen aikaa, että myrsky laantuu, laulajan ystävä sanoi brittilehti Daily Mirrorille.

George Michaelin fanit olivat huumeskandaalin jälkeen järkyttyneitä siitä, että poptähti on mitä ilmeisimminkin jäänyt koukkuun varsin vaaralliseen crackiin.

- Pilven polttaminen on ihan eri juttu kuin niinkin tuhoisan ja riippuvuutta aiheuttavan huumeen kuin crackin käyttö. En voi uskoa, että hän on vajonnut näin alas, yksi George Michaelin faneista sanoi.

Brittejä ihmetytti viikonloppuna myös se, että George Michael selvisi huumeiden hallussapidosta vain varoituksella.

Wham-yhtyeen ex-laulaja on ollut viime vuosina toistuvasti julkisuudessa huumeidenkäyttönsä vuoksi. Hän sai toukokuussa kahden vuoden ajokiellon ajettuaan autoa huumeiden vaikutuksen alaisena.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  2. 2

    Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

  3. 3

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  4. 4

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  5. 5

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  6. 6

    Junioreiden turnaus sai traagisen lopun – 12-vuotias jalkapallolupaus kuoli torjuessaan rangaistuslaukausta

  7. 7

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  8. 8

    Itä-Suomen poliisin komisariolle syytteet kavalluksesta ja ampuma-aserikoksesta

  9. 9

    Tältä näyttää festareiden leirintäalueella – hurjat määrät juomaa: ”Kyllähän sitä on auton takakontti täynnä”

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  3. 3

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  4. 4

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  6. 6

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  7. 7

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  8. 8

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  9. 9

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  10. 10

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  2. 2

    Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

  3. 3

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  4. 4

    Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

  5. 5

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  6. Näytä lisää