Sami, Samuli

Viihde

Anne Hedman muutti omaan kotiin

Julkaistu:

Anne Hedman sädehti keskiviikkona kevättunnelmissa - meneillään olevasta eroprosessista huolimatta. Anne ja Jari Hedman hakivat avioeroa joulukuussa ja harkinta-aika päättyy kesäkuussa.

- Muutimme tyttöjen kanssa viime viikolla ja Jari oli mukana muutossa. Välit ovat oikein asialliset, Anne kertoo.

Elo uudessa, niin ikään Espoossa sijaitsevassa kodissa on tuntunut mukavalta. Erilleen muutosta huolimatta Hedmanit ovat säilyttäneet keskusteluyhteyden.

- Välillä tunteet tietysti kuohuvat, sehän kuuluu asiaan. Minä kuohun ja Jari on hiljaisempi hissukka, Anne kuvailee.

Uutta pontta elämään tuovat myös uudet työkuviot. Ainaisen muista huolehtimisen sijaan Anne on nyt pyrkinyt myös muistamaan itseään.

- Odotan innokkaana uusia työkuvioita, mutta niistä en paljasta vielä enempää. Olen viihtynyt myös kotona hyvin, ja olen halunnut olla paikalla silloin kun on tuntunut, että aikuiselle on tarvetta.

- Olen ymmärtänyt sen, että myös minun on voitava hyvin. Silloin en voi olla vain koko ajan paapomassa muita. Tuntuu siltä, että kohta on minun aikani, Anne sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  3. 3

    Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

  4. 4

    Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

  5. 5

    Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

  6. 6

    Presidentti Sauli Niinistö kertoi hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

  7. 7

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  8. 8

    Autovaras valikoi uhrinsa väärin – jenkkifutaajat murjoivat kasvot uuteen uskoon

  9. 9

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  10. 10

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  11. Näytä lisää

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  5. 5

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  8. 8

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  9. 9

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  10. 10

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  3. 3

    Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

  4. 4

    Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

  5. 5

    Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

  6. Näytä lisää