Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

Paris Hiltonin komedia floppasi täysin

Julkaistu:

Seurapiiriperijätär Paris Hiltonin elokuvadebyytti The Hottie & The Nottie floppasi ensi-iltaviikonloppunaan suorastaan nolostuttavin tuloksin.

Teinikomedian onnistui ensimmäisenä päivänään perjantaina kerätä vain säälittävät 6200 euroa jenkkien lippuluukuilta, kertoo Box Office Mojo.

Avaus alitti varovaisimmatkin arviot filmin mahdollisuuksista. Vaikka tuotantoyhtiö levitti elokuvaa vain 111 kopion voimin, jäi Hottien saaliiksi silti vain 52 euroa per elokuvateatteri. Yhdysvaltain lippuhinnoilla tämä tarkoittaa sitä, että komediaa kävi katsomassa noin kymmenen ihmistä elokuvateatteria kohti.

Samaan aikaan jenkkien listaykköseksi kiri seikkailukomedia Fool's Gold, joka nappasi heti ensimmäisenä iltana 5,3 miljoonaa euroa lipputuloina. Yli 3000:ssa teatterissa esitetty elokuva ansaitsi 1500 euroa jokaista kopiota kohti.

The Hottie & The Nottie on ensimmäinen elokuva, jonka pääosassa Hilton esiintyy. Elokuva kertoo kauniista tytöstä (Hilton), jonka paras ystävä on ällistyttävän ruma. Ruma ystävä vaikeuttaa myös kauniin tytön menestystä miesrintamalla. Kauniiseen tyttöön ihastunut poika päättää hankkia rumalle tytölle poikaystävän, jotta saisi viettää enemmän aikaa ihastuksensa kanssa. Kun asia ei kunnolla edisty, päättää poika viedä rumiluksen plastiikkakirurgin pakeille.

Ei ole kovinkaan yllättävää, että elokuva ei vakuuttanut kriitikoitakaan. Elokuva-arvioita yhteen kokoava sivusto Metacritic antoi Hottielle yhteispisteet 6/100. New York Times puolestaan kuvaili leffaa "mauttomaksi junaonnettomuudeksi".

Paris Hilton on yrittänyt epätoivoisesti tavoitella uraa minä tahansa muuna kuin kansakunnan virallisena sekoilijabilettäjänä. Parin viimeisen vuoden aikana Hilton on kokeillut siipiiään niin mallina, laulajana kuin kirjailijana - lähes poikkeuksetta huonoin tuloksin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

  6. 6

    Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

  7. 7

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  8. 8

    Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

  9. 9

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  10. 10

    Video: Näin ehdonalaiseen pääsevä O.J. Simpson reagoi päätökseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  7. 7

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  8. 8

    Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

  9. 9

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  10. 10

    ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

  6. Näytä lisää