Mervi

Viihde

Tuomas Holopainen: Naimisiin viiden vuoden sisällä

Julkaistu:

Nightwish-yhtyeen säveltäjä Tuomas Holopainen haaveilee avioliitosta ja on asettanut takarajan, johon mennessä hän tulee menemään naimisiin. Häälupauksen hän teki viime kesänä veljensä häissä, jolloin hän sai kiinni morsiamen yleisöön heittämän sukkanauhan.

- Pidin puheen ja lupasin, että olen 35-vuotiaana naimisissa. Mulla on nyt viisi vuotta aikaa, 31-vuotias Holopainen kertoo Veli-lehden haastattelussa.

Holopainen on ollut pitkään sinkku. Kiteeläismuusikon rinnalla ei ole nähty julkisuudessa tyttöystävää koko sen kymmenen vuoden aikana, jonka Nightwish on ollut pinnalla.

Haastattelun perusteella Holopaisesta voi saada epävarman kuvan siitä huolimatta, että hänen luotsaamansa yhtye on myynyt yli kolme miljoonaa levyä. Tämä käy ilmi siitä, mitä hän kertoo näkevänsä peiliin katsoessaan.

- Sieltä katsoo takaisin helvetin ruma jätkä, joka ei tykkää itsestään ollenkaan, Holopainen kertoo Velissä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Video: Krista Kosonen viettelevänä Hollywoodin jättituotannossa – vastanäyttelijänä Ryan Gosling

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  6. 6

    Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

  7. 7

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  8. 8

    Pääluottamusmies: Postinjakajia pilkattu saattohoidon tukipalveluista

  9. 9

    Aamulehti: Puolustusvoimat tilaa lähes 3000 ruumispussia

  10. 10

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  2. 2

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  5. 5

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  6. 6

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  7. 7

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  8. 8

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  9. 9

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  10. 10

    ”Rakasteluun kelpasi vaikka vaja” – Kalle Päätalon elämään kuuluivat värikäs seksielämä, salasuhteet ja 17-vuotias rakastajatar

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Video: Krista Kosonen viettelevänä Hollywoodin jättituotannossa – vastanäyttelijänä Ryan Gosling

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  6. Näytä lisää