Atso

Viihde

Renny Harlin pestasi Peter Franzénin

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalainen Hollywood-ohjaaja Renny Harlin esitteli Helsingin Tennispalatsissa torstaina uusinta elokuvaansa Cleaner. Ohjaaja itse oli Suomessa vain käväisemässä, mutta palaa jouluksi takaisin.

- Tulen joulukuussa siskoni luokse viettämään perinteistä joulua. 90 prosentin varmuudella myös poikani Lukas tulee mukanani. Aion itse olla aattona joulupukkina. Lisäksi ohjelmassa on kirkossakäyntiä ja tietenkin jouluruokia, Harlin paljasti.

Cleaner saa ensi-iltansa 18. tammikuuta. Vielä torstaina sitä ei esitetty edes lehdistölle. Renny Harlin kertoi, että elokuvassa on mukana aiempien teosten tavoin useita piilotettuja Suomi-viittauksia.

- Suomen lippu näkyy tässäkin elokuvassa. Lisäksi yhdellä seinällä on graffiti, jossa lukee "I Love Helsinki", Harlin naurahti.

Rikospaikkasiivoojista kertova, noin 20 miljoonan euron budjetilla toteutettu Cleaner kuvattiin harvinaisen lyhyessä ajassa - vain 35 päivässä. Elokuvan päänäyttelijöitä ovat Samuel L. Jackson, Ed Harris ja Eva Mendes.

Mutta myös muuan suomalainen tähti on elokuvassa mukana pienehkössä, mutta tärkeässä roolissa. Peter Franzén näyttelee korruptoitunutta poliisia.

- Peter teki minulle palveluksen, koska yleensä tunnettuja näyttelijöitä ei saa pieniin rooleihin, Renny Harlin sanoo.

Suunnitteilla olevasta Mannerheim-elokuvastaan Harlin kertoo maanantaina.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

  2. 2

    Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

  3. 3

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  4. 4

    Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

  5. 5

    Poliisi: Loukkaantuneet kolmea eri kansallisuutta

  6. 6

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  7. 7

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  8. 8

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  9. 9

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  10. 10

    Ratkaisu simppeliin optiseen arvoitukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  5. 5

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  6. 6

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  7. 7

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  8. 8

    Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

  9. 9

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  10. 10

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  8. 8

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi: Nainen kuoli Helsingin yliajossa

  2. 2

    Helsingin yliajo: Päihtynyt kuljettaja ajoi väkijoukkoon punaisella Jaguarilla

  3. 3

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  4. 4

    Silminnäkijä STT:lle: Yliajosta epäilty ajoi järjetöntä vauhtia ennen turmaa

  5. 5

    Poliisi: Loukkaantuneet kolmea eri kansallisuutta

  6. Näytä lisää