Leevi

Viihde

Britney vietiin ambulanssilla sairaalaan - yrittikö poppari itsemurhaa?

Julkaistu: , Päivitetty:

Britney Spearsin huhutaan yrittäneen itsemurhaa. Tähti vietiin torstaina ambulanssilla sairaalaan kello 1.20 paikallista aikaa Los Angelesissa.

Britneyn äiti Lynne Spears soitti paniikissa hätäkeskukseen keskiviikko-iltana luultuaan tyttärensä yrittäneen ottaa hengen itseltään. Myöhemmin Lynne kuitenkin kiisti, ettei mitään itsemurhayritystä olisi edes tapahtunut.

TMZ-sivusto kertoo Britneyn olevan nyt psykiatrisessa hoidossa kolme päivää. Hoitojaksoa saatetaan pidentää kahteen viikkoon, mikä on TMZ:n mukaan oletettavaa.

Britneyn hoitoon ottamista on luultavasti suunniteltu jo pidempään, koska tähden tila on huonontunut jatkuvasti.

Tähden kotiin hälytetty psykiatri teki diagnoosin Britneyn niin itselleen kuin muille vaarallisesta tilasta ja päätti lähettää hänet hoitoon.

TMZ:n mukaan Britney ei ollut nukkunut lauantain jälkeen lainkaan, mikä on puolitoista päivää pidempään kuin hänen tiedetään koskaan valvoneen yhteen putkeen.

Hässäkkä Britneyn kodin liepeillä oli TMZ:n mukaan melkoinen, sillä paikalla olivat paparazzilauman lisäksi äiti Lynne, hämäräperäinen manageri Sam Lutfi ja poliisit.

Edellisen kerran Britney vietiin ambulanssilla sairaalaan tammikuun alussa, eikä syy ole vieläkään täysin selvinnyt.

  • Britney
Näitä luetaan!
  1. 1

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  2. 2

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  3. 3

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  4. 4

    Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

  5. 5

    IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

  6. 6

    Perheensä kanssa Barcelonassa lomaillut Bruno, 35, kuoli terrori-iskussa – ”Pikku-Aria ei tule koskaan tuntemaan isäänsä”

  7. 7

    Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

  8. 8

    4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

  9. 9

    Viivi Avellan, 40, ja Susanna Penttilä, 45, hulppealla luksuslomalla – helikopteriajelu ja vip-bileet kasinokaupungissa

  10. 10

    Lappi yllätti jo Saksan MM-rallissa – ajoi melkein pohjat!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

  2. 2

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  5. 5

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  6. 6

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  7. 7

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  8. 8

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  9. 9

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  10. 10

    Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

  3. 3

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  4. 4

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  2. 2

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  3. 3

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  4. 4

    Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

  5. 5

    IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

  6. Näytä lisää