Perttu

Viihde

Riitta Väisänen suree riitaa Speden jäämistöstä

Julkaistu:

Ruutuun ensi lauantaina palaava Kymppitonni on Riitta Väisäselle rakas, onhan se tavallaan Pertti Spede Pasasen perintö hänelle.

Spede tunnetaan Riitan läheisenä työtoverina. Aikoinaan he olivat myös elämänkumppaneita.

Parhaillaan meneillään oleva perintöriita Speden tyttären Pirre Pasasen ja Spede-yhtiöiden entisen toimitusjohtajan Maria Drockilan välillä hämmentää Riittaa kovasti.

-Pertti ei halunnut repostella asioitaan ja nyt kaikki leviää ihan käsiin. Hän hoiti omat ja läheisten asiat niin, ettei kukaan joutunut kärsimään.

-Eihän tämä sitä himmennä, mitä Pertti on saanut aikaan. Hänen ainutkertaisten töidensä arvo vain kasvaa, koska uutta tuotantoa ei tule.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  4. 4

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  5. 5

    Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

  6. 6

    Jenkkiräppäri katsoi auringon­pimennystä uhmakkaasti ilman suojalaseja – Perui keikkoja näkö­vaikeuksien takia

  7. 7

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  8. 8

    Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

  9. 9

    Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

  10. 10

    Guardian: Palomiehet saivat syötäväkseen pelastamansa porsaat – Somekohu seurasi: ”Miksei voi vain kiittää?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  3. 3

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  4. 4

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. 6

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  7. 7

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  8. 8

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  9. 9

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  10. 10

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

  2. 2

    Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

  3. 3

    Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

  4. 4

    Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

  5. 5

    Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

  6. Näytä lisää