Leevi

Viihde

Sting nousee perjantaina lavalle Helsingissä - tiesitkö tämän miehestä?

Julkaistu: , Päivitetty:

Uskollinen Suomen-kävijä Sting eli Gordon Sumner, 58, nousee Helsingissä perjantaina lavalle sinfoniaorkesterin kanssa.

Sademetsän suojelija

Sting ja hänen pitkäaikainen vaimonsa, Trudie Styler, perustivat sademetsien suojelua ajavan säätiön 1989. Hyväntekeväisyyskonsertteja järjestänyt basisti-laulaja vastusti viime talvena alkuperäisasukkaiden rinnalla Amazonin sademetsän alueelle suunniteltua jättipatoa. Luonnon ja ihmisoikeuksien puolustaja on vastustanut myös edesmennyttä itävaltalaista oikeistopoliitikkoa Jörg Haideria perumalla Itävallan-keikkansa ja esiintynyt Neuvostoliittoon kyyditettyjen ja kadonneiden virolaisten muistoksi.

Luomutuottaja

Tänä vuonna Sting avasi kaupan, jossa myydään hänen Italian Toscanassa sijaitsevan 900 eekkerin tilansa tuottamia luomuviinejä, oliiviöljyä, hunajaa ja salamia. Aiemmin Stingin tilan antimia on ollut tarjolla esimerkiksi Harrodsin tavaratalossa. Sting sanoo ymmärtäneensä, että hyvällä musiikilla ja ruoalla on yhteys. - Jos en syö hyvin, en voi laulaa, hän kertoi Corriere della Sera -lehdelle. - Nautin eniten yksinkertaisista elämäniloista, tähti on todennut.

Joogaaja

Sting ja puolisonsa Styler ovat innokkaita joogaajia. Sting sanoo harrastavansa joogaa tunnista puoleentoista joka päivä, yleensä ennen aamiaista. - Se rauhoitta mieltäni ja antaa energiaa. Lopulta olen paljon tuotteliaampi, Sting on sanonut. Pariskunta kutsuu muusikkoja, opettajia ja ystäviä Toscanan maatilalleen joogaamaan. Stylerin joogaystävä Madonna tapaisi ex-miehensä Guy Ritchien Stingin ja Stylerin kautta.

Tantraseksiä

Sting tunnetaan tantraseksin kannattajana. Tähti on kertonut, että tantraseksissä kyse on "matkasta", ei kahdeksan tunnin panosta kuten hänen kerrotaan sanoneen hyväntekijärokkari Bob Geldofille.

- Kyse on hetken ritualisoimisesta partnerisi kanssa. Se voi olla toisen katselemista, koskettelemista, kylpemistä, hierontaa, yhteyden syvempiä tasoja. Seksi on vain pintaa, Sting korosti The Guardianille henkisyydestä jokapäiväisissä asioissa.

- Kirkkoni on ihminen, jonka kanssa elän. Hän on kosketukseni pyhään. Stingin ja Stylerin on kerrottu harrastaneen myös parinvaihtoa ja käyneen seksiklubeilla.

- En ole mustasukkainen. Sting tykkää käydä klubeilla, joissa kaikki riisuuntuvat. Minä vain hengailen siellä ja lakkaan kynsiäni, Stylerin kerrotaan sanoneen. Sting on bongattu Sydneyssä jahdin kannelta imeskelemästä vaimonsa varpaita.

Suomen-kävijä

Yhdeksi Britannian menestyneimpiä muusikoita Sting on esiintynyt Suomessa uskollisesti. Hän on soittanut Wikipedian mukaan Helsingin jäähallissa vuosina 1988, 1991, 1993, Turkuhallissa 1996 ja 2000, Ruisrockissa 1997, Helsingin Töölön jalkapallostadionilla 2001, Helsingin areenalla 2000 ja 2004. 2006 Sting keräsi Kirjurinluodolle Pori Jazzin ennätysyleisön, 37 000 kuulijaa.

Tv-tähti

Sting on vieraillut tv-sarjoissa Ally Mcbeal ja Simpsonit sekä näytellyt elokuvissa Quadrophenia (1979), Paholaisen kosketus (1982) ja Dyyni (1984). Stingin vaimo on näyttelijä ja elokuvatuottaja. Tv-kilpailu X-factoria Sting on kuvaillut saippuaoopperaksi, jolla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa.

Kroisos

The Police -yhtyeessä maineeseen nousseen Stingin levyjä on myyty lähes 100 miljoonaa. Kampaajan ja maitomiehen köyhän perheen esikoinen on voittanut 16 Grammy-palkintoa. The Sunday Timesin mukaan Stingin omaisuus on lähes 220 miljoonaa euroa, mikä tekee hänestä Britannian yhdeksänneksi rikkaimman musiikkimiehen.

Forbes-talouslehden kymmenen parhaiten tienanneen muusikon listalle Stingillä ei silti ollut tänä vuonna asiaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

  2. 2

    Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

  3. 3

    IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

  4. 4

    Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

  5. 5

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

  7. 7

    Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat Konnevedellä – neljä loukkaantui, kaksi vakavasti

  8. 8

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  9. 9

    Suru-uutinen: Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut

  10. 10

    Ennuste oli lupaava onnettomuuden jälkeen – yksi väärä päätös päätti ruotsalaisen F1-tähden elämän: ”Nopein meistä kaikista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

  2. 2

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  3. 3

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  4. 4

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  5. 5

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  6. 6

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  7. 7

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  8. 8

    Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

  9. 9

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  10. 10

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

  3. 3

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  4. 4

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

  2. 2

    Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

  3. 3

    IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

  4. 4

    Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

  5. 5

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  6. Näytä lisää