Pasi

Viihde

Valikko

Pudonnut Geir puhkesi kyyneliin

Julkaistu:

Euroviisuviikko Kiovassa oli torstaihin asti pelkkää auringonpaistetta. Eilen Ukrainan taivas alkoi vetäytyä pilveen. Samalla hiipui jälleen kerran toivo Suomen hyvästä sijoituksesta Eurovision laulukilpailussa.

Geir Rönningin esittämä, Mika Toivasen säveltämä ja Steven Stewartin sanoittama Why -viisu ei sijoittunut kymmenen parhaan maan joukkoon ja karsiutui näin huomenna käytävästä loppukilpailusta.

- Itkin, koska meidän olisi kuulunut olla finaalissa. Meidän on kuitenkin oltava ylpeitä, sillä meillä on Suomessa moni asia hyvin, Geir sanoi poistuttuaan Palats Sportu -areenalta pian pisteidenlaskun jälkeen.

Tavoitteeseensa Geir ei päässyt, sillä hän kertoi jo aiemmin, että finaaliin on päästävä. Pettymyksestä huolimatta Geir jaksoi olla oma iloinen itsensä. Avoimella ja sympaattisella olemuksellaan hän oli saanut Kiovassa paljon viisuedustajalle tärkeää näkyvyyttä.

Semifinaalipäivän Geir vietti aluksi pukuharjoituksessa ja sitten Anna -vaimon ja Oliver -pojan seurassa. Perhe oli myös katsomossa hänen tukenaan.

- Seuraavaksi menen halaamaan vauvaa ja vaimoa, ja olen aivan tosissani mukana ensi vuoden euroviisuissa, hän vakuutti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  2. 2

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  3. 3

    Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – "Olin melkein sokissa"

  4. 4

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  5. 5

    Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

  6. 6

    Mies heräsi krapula-aamuun ja avasi puhelimensa – poliisit muikistelivat selfiessä sängyn päädyssä

  7. 7

    Urheilutoimittaja Heidi Suomi hehkuu lomakuvissaan – palvoo aurinkoa pikkubikineissä veneen kannella

  8. 8

    Liigapelaaja kaahasi 152 km/h – tie oli liukas ja liikenne vilkasta

  9. 9

    Kesän kauneimmat kengät ovat tässä – muita et edes tarvitse

  10. 10

    Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  5. 5

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  6. 6

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  7. 7

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  8. 8

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  9. 9

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  10. 10

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  2. 2

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  3. 3

    Karmeat viestit Facebookissa saivat Karita Mattilan pelkäämään – "Olin melkein sokissa"

  4. 4

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  5. 5

    Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

  6. Näytä lisää