Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Ville Haapasalo sijoittaa rahansa metsään

Pörssikurssien romahdus ei heilauta näyttelijä Ville Haapasaloa, joka sijoittaa kaikki ylijäävät rahansa suomalaiseen metsään.

Venäläisten rakastama näyttelijä on kertonut viime aikoina useissa venäläislehdissä, kuinka hän aikoo viettää eläkepäivänsä metsänomistajana.

Haapasalo on tällä hetkellä 36-vuotias, mutta hänen haaveensa on päästä eläkkeelle jo 40-vuotiaana. Tämän projektin hän aikoo toteuttaa metsän avulla.

- Aina kun on mahdollista, ostan pienen palan suomalaista metsää, vaikka vain yhdenkin hehtaarin. Kun sitä on riittävästi, jätän näyttelijän työt ja ryhdyn metsänhoitajaksi, Haapasalo suunnittelee.

Haapasalo ei ole paljastanut nykyistä hehtaariensa määrää, mutta tavoitteensa kylläkin.

- Tarvitsen noin kolmesataa hehtaaria, mutta sen saadakseni minun on vielä tehtävä töitä, hän kertoi Komsomolskaja Pravdalle.

Ekspert-lehden haastattelussa Haapasalo kertoo, kuinka suomalainen metsä on hänelle rauhoittumispaikka, kun Venäjällä pyörivä tähtikultti alkaa ahdistaa.

- Kuuluisuus ahdistaa minua, sillä olen syntyisin metsästä. Joskus on löydettävä paikka, jossa kukaan ei tunne minua. Menen silloin omaan metsääni, jossa kulkee villieläimiä eikä niitä kiinnosta, kuka minä olen. Silloin minun on hyvä olla.

Sobesednik-lehdessä Haapasalo kertoo yrittävänsä piakkoin uutta aluevaltausta elokuva-alalla. Hän on laatinut käsikirjoituksen ensimmäiseen omaan pitkään elokuvaansa, jonka hän aikoo esitellä jo ensi vuonna Sotshin elokuvajuhlilla.

- En kerro vielä filmin aihetta, ettei tule huonoa onnea, Haapasalo sanoi.

Suomalaisen metsän lisäksi Haapasalolla on toinenkin keräilykohde: venäläiset autot.

- En edes tiedä, montako niitä minulla on. Varmaankin 10-15 erilaista.

Parhaillaan Haapasalon autoaiheiset kuvat koristavat venäläisiä tienvarsia, sillä hän on Ladan autotehtaan mainoskasvo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

  2. 2

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  3. 3

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  4. 4

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  6. 6

    F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

  7. 7

    Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

  8. 8

    Tiesitkö, miten helppoa Facebook-profiilisi kopioiminen on? Helppo kikka estää väärinkäytökset

  9. 9

    YK: 36 jesidinaista ja -tyttöä pelastettiin Isisin kynsistä – Aiemmin pelastetut: ”Raiskausta käytettiin aseena”

  10. 10

    Tuleva ministeri lyttäsi kauppojen omat merkit – Elintarvikeala hiiltyi: Pirkat ja Rainbow't eivät ole markkinahäirikköjä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  7. 7

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  8. 8

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  9. 9

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  10. 10

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

  2. 2

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  3. 3

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  4. 4

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  6. Näytä lisää