Jaakko, Jimi

Viihde

Valikko

Mari Samuelsen: Pelkäsin lapseni kuolevan

Julkaistu: , Päivitetty:

Mari Samuelsenin ja Jani Sievisen pikku prinsessa näki päivänvalon 8. huhtikuuta paljon suunniteltua aiemmin - laskettuun aikaan oli vielä kuukausi. Synnytyskään ei sujunut ilman ongelmia: Marin istukka repesi ja pienokaisen sydänäänet heikkenivät. Marille tehtiin lopulta hätäsektio.

- Olin hyvin rauhaton ennen synnytystä. Pelkäsin, että lapseni kuolee tai sattuu jotain muuta kamalaa. Olisin halunnut synnyttää normaalisti, mutta se ei valitettavasti ollut mahdollista. Ja synnytyksen jälkeen olin ihan varma, että hän on kuollut, Mari muistelee.

Kuukausi on kulunut, mutta äidin huoli ei ole kadonnut.

- Tyttö on edelleen hyvin pieni, muutama päivä sitten hän painoi vasta 2700 grammaa. Olen ollut hyvin huolissani, sillä hän ei aluksi halunnut edes syödä. Nyt hän on vähitellen alkanut jo huutaa, kun hänen tulee nälkä, mikä on todella helpottavaa, Mari sanoo.

- Mutta en ota mitään itsestäänselvyytenä. Edelleen herätän hänet kolmen tunnin välein yöllä syömään, ja mietin vieläkin, että entä jos jotain tapahtuu. Onneksi tyttö vahvistuu päivä päivältä.

Marin mukaan lapsi on hyvin kiltti. Mari uskoo, että tytön rauhallisuus on peräisin Jani-isältä, sillä Mari kertoo olevansa melkoinen stressaaja.

- Olen koko ajan huolissani jostain: syökö tyttö tarpeeksi, onko siitä jotain haittaa, että hän syntyi niin aikaisin ja teenkö asiat oikein.

- Jani puolestaan on hyvin rauhallinen lapsen kanssa. Janista näkee, että hän on tottunut lapsiin. Tosin huomaan, että hän käyttäytyy hieman eri tavalla tyttöä kuin poikia kohtaan, Mari nauraa.

Toki vanhemmuus ja väsymys ovat aiheuttaneet pariskunnalle myös hieman eripuraa.

- Olemme tietenkin välillä stressaantuneita, koska meillä on uusi ihminen talossa ja rutiinit ovat vielä haussa. Mutta olemme samalla tulleet Janin kanssa myös läheisemmiksi, Mari kertoo.

Lisää Marin ajatuksia äitiydestä viikonlopun Ilta-Sanomissa!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

  3. 3

    Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

  4. 4

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  5. 5

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  6. 6

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  7. 7

    Viileä ja sateinen sää jatkuu – vain Lapissa on laajalti aurinkoista

  8. 8

    Onko ”maailman vaarallisin mies” sittenkään kuollut? Nämä asiat tiedetään Isisiä johtavasta ”Näkymättömästä sheikistä”

  9. 9

    Eikö Jaromir Jagr, 45, kelpaa enää NHL-seuroille? ”En usko olevani niin huono”

  10. 10

    182 vuotta naisenergiaa! Aira Samulin, 90, ja Siiri Rantanen, 92, kohtasivat ensi kertaa – koskettava tapaaminen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  7. 7

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  8. 8

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  9. 9

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  10. 10

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  8. 8

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  9. 9

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  10. 10

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

  3. 3

    Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

  4. 4

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  5. 5

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  6. Näytä lisää