Armas

Viihde

Valikko

Heath Ledgerin löytänyt hieroja soitti ensin Mary-Kate Olsenille

Näyttelijä Heath Ledgerin hieroja Diana Wolozin soitti kaksi kertaa seurapiirijulkkis Mary-Kate Olsenille, ennen kuin hän otti yhteyttä hätäkeskukseen. Ledger menehtyi lääkkeiden yliannostukseen tiistaina.

Hieroja ei saanut mahallaan makaavaa Ledgeriä herätettyä ja soitti hädissään Olsenille. Näyttelijättären numero oli tallennettu Ledgerin puhelimeen.

Wolozin tiesi näyttelijöiden olevan ystäviä, ja Olsen lupasi lähettää turvamiehensä hierojan avuksi.

Ennen turvamiehen saapumista hieroja ymmärsi tilanteen vakavuuden. Hän soitti Olsenille uudestaan ja kertoi tilaavansa ensiapuryhmän. Vasta sitten hän otti soitti paikalle ambulanssin.

Alle kaksi tuntia ennen hierojan tuloa huoneistossa kävi taloudenhoitaja, joka kuuli näyttelijän kuorsaavan.

Tiistai-iltana Yhdysvalloissa uutisoitiin, että Heath Ledger olisi kuollut Mary-Kate Olsenin asunnossa. Huhu osoittautui vääräksi. Myös Olsen asuu New Yorkin Manhattanilla Sohossa, mutta oli Ledgerin kuoleman aikaan Kaliforniassa.

Poliisi arvioi tutkimusten valmistuvan reilun viikon kuluttua. Silloin ruumiinavauksessa otetuista näytteistä saadaan tulokset.

Heath Ledgerin kuolinsyytutkimukset eivät ole vielä paljastaneet, mikä tappoi 28-vuotiaan australialaisnäyttelijän. Miehen kodista löydettiin kuusi purkkia reseptilääkkeitä, joista jokainen oli lähes täysi.

Lääkkeet oli määrätty unettomuuteen ja ahdistukseen.

Ruumiin vieressä oli rullalle kääritty seteli, jota Ledgerin epäiltiin käyttäneen huumeiden nuuskaamiseen. Poliisitutkimuksissa kuitenkin osoittautui, ettei 20 dollarin rahassa ollut jäämiä huumausaineista.

Illan tapahtumien kulku on alkanut myös selvitä. Poliisit ovat kertoneet nimettöminä ja epävirallisesti yksityiskohtia New York Timesille, sillä tutkimukset ovat vielä pahasti kesken.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  2. 2

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  3. 3

    Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

  4. 4

    Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. 6

    Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

  7. 7

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  8. 8

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  9. 9

    Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

  10. 10

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  4. 4

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  5. 5

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  6. 6

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  7. 7

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  8. 8

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  9. 9

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  10. 10

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  9. 9

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  2. 2

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  3. 3

    Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

  4. 4

    Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. Näytä lisää