Manu, Manne, Immo

Viihde

Valikko

Eva Wahlström rakastui

Nyrkkeilijä Eva Wahlströmin, 24, sinkkupäivät ovat ohitse. Hän on tulenpalavasti rakastunut, ja uusi kulta on radiokanava YleQ:n juontaja-toimittaja, myös tv:n musiikkiohjelmista tuttu Jani Juntunen, 34.

- Kyllä tämä on nyt vakavasti siihen suuntaan menossa, että seurustellaan, onnelliselta kuulostava Eva sanoo IS:lle.

- Meillä on yhteistyösopimus, Jani vahvistaa.

Eva ja Jani ovat pitäneet yhtä koko kevään. Suhteen syventämiselle oli kuitenkin mahdollisuus vasta nyt, kun Eva oli saanut olla hetken yksin edellisen pitkän parisuhteensa päätyttyä.

Sen lisäksi että rakkausrintamalla pyyhkii hyvin, on Eva muutenkin hyvässä kunnossa. Hän joutui sairaalaan viikko sitten nyrkkeilyn EM-kisojen finaaliottelussa Norjassa, kun vastustaja Katie Taylorin pää kolahti Evan nenään. Tälli oli sen verran kova, että Evan nenä aukesi. Nyt nenä on kuitenkin jo toipumaan päin.

- Vähän varmaan jää taisteluarpia, mutta niitä täytyy soturilla olla, Eva sanoo.

Seuraavat kisat Evalla ovat edessä elokuussa, jolloin hän astuu nyrkkeilykehään Unkarissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

  2. 2

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  3. 3

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  4. 4

    Korpibordellin tarina päättyi poliisin operaatioon – ilotyttö muistelee: ”Mauno ryömi sängyn alle”

  5. 5

    Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

  6. 6

    Tältä Teletappien aurinkoa esittänyt tyttö näyttää nykyään – on jo 21-vuotias

  7. 7

    The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

  8. 8

    Valtteri Bottas näpäytti epäilijöitä – ”Sain tallikaverin kiinni”

  9. 9

    Ilmatieteen laitos sunnuntain ”kevätsäästä”: Älkää luopuko toivosta, se on nyt pienestä kiinni!

  10. 10

    Mistä on kyse, kun vyötärö kapenee etelänlomalla ja kilot tulevat takaisin kotona? Sisätautien erikoislääkäri kertoo

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  2. 2

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  3. 3

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  4. 4

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  5. 5

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  6. 6

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  7. 7

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  8. 8

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  9. 9

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  10. 10

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

  2. 2

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  3. 3

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  4. 4

    Korpibordellin tarina päättyi poliisin operaatioon – ilotyttö muistelee: ”Mauno ryömi sängyn alle”

  5. 5

    Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

  6. Näytä lisää