Ritva

Viihde

Valikko

Jyrki Kovaleff iloitsee orastavasta romanssista

Julkaistu:

Näyttelijä Jyrki Kovaleffin äänestä paistaa vilpitön ilo. Kroonista eturauhassyöpää sairastavan Kovaleffin tauti on pysynyt vuodenvaihteesta lähtien kurissa ja elämä hymyilee.

- Syöpä on edelleen stabiilissa tilassa ja olen saanut sädehoitoja, jotka lopetettiin juuri. Nyt käyn syöpäklinikalla hoidoissa, joissa saan tiputuksessa muun muassa luustoa vahvistavia aineita. Huhtikuussa minulle tehdään lannerangan varjoainekuvaus, jossa sitten todetaan, missä tilassa syöpäpesäke on, Kovaleff tiivistää.

Yksi syy Kovaleffin hilpeään olotilaan piilee orastavassa romanssissa.

- Mistä tällainen keski-ikäinen mies voi huomata, että kevät on todella tullut? No siitä, että kävin jo helmikuun lopulla vuoden ensimmäisillä treffeillä. Nappiin meni, ehdottomasti, Kovaleff valottaa sunnuntaisia tärskyjä.

Näyttelijä myöntää kiinnostuksensa ja uskoo, että myös toiset tällit ovat tulossa.

- Minun kohdallani suhteessa on aina vakavampaakin potentiaalia, jos pääsen edes ensimmäisille treffeille, hän virnistää ilkikurisesti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Varikolla riehaannuttiin Räikkösen paalupaikasta – Kimiltä viileä vastaus

  2. 2

    Kimi Räikkönen sensaatiomaisesti paalupaikalle! Uskomaton aika-ajo Monacossa

  3. 3

    Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

  4. 4

    Huonekaluliikkeeseen murtauduttiin Tampereella – rosvoille kymmenien tuhansien saalis

  5. 5

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  6. 6

    Maria päätyi asumaan Australiaan – talvia ei ole ikävä, mutta koti on kuin suoraan Suomesta

  7. 7

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  8. 8

    IS seuraa Kultainen keihäs -kisaa – Pitkämäki toisena, Walcott johtaa

  9. 9

    Sipe Santapukki julkaisi suloisen kuvan esikoisensa kanssa: ”Päällikkö kuskin paikalla”

  10. 10

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  3. 3

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  4. 4

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  5. 5

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  6. 6

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  7. 7

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  8. 8

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  9. 9

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  10. 10

    Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Varikolla riehaannuttiin Räikkösen paalupaikasta – Kimiltä viileä vastaus

  2. 2

    Kimi Räikkönen sensaatiomaisesti paalupaikalle! Uskomaton aika-ajo Monacossa

  3. 3

    Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

  4. 4

    Huonekaluliikkeeseen murtauduttiin Tampereella – rosvoille kymmenien tuhansien saalis

  5. 5

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  6. Näytä lisää