Sami, Samuli

Viihde

Indiana Jones suututti kommunistit

Julkaistu:

Uusin Indiana Jones -elokuva on saanut kommunistit raivoihinsa. Venäjän kommunistisen puolueen jäsenet kehottavat boikotoimaan elokuvaa, sillä heidän mielestään se vääristää sekä kommunismin ideologiaa että historiaa.

Steven Spielbergin ohjaama Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta sai maailmanensi-iltansa 23. toukokuuta.

- Olen todella kiusallista, jos lahjakkaat ohjaajat haluavat lietsoa uutta kylmää sotaa, sanoo kommunistien juristi Andrei Andrejev uutistoimisto Associated Pressin mukaan.

Neljännessä Indiana Jones elokuvassa Harrison Fordin esittämä arkeologi ottaa mitttaa neuvostoagenteista. Elokuva alkaa vuodesta 1957 eli keskeltä kylmää sotaa, ja erityisen haasteen Jonesille asettaa paha KGB-agentti, jota näyttelee Cate Blanchett.

Kommunistisen puolueen kannanotossa sanotaan, että Neuvostoliitto ei lähettänyt Yhdysvaltoihin terroristeja vuonna 1957, mutta laukaisi kylläkin satelliitin, mikä "herätti ihailua kaikkialla maailmassa".

Tosiasiallisestikin Neuvostoliitto lähetti lokakuussa 1957 ensimmäisen satelliitin, Sputnik 1:n, avaruuteen. Satelliitti kiihdytti osaltaan suurvaltojen keskinäistä kilpavarustelua.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  4. 4

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  5. 5

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  6. 6

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  7. 7

    ”Seksiä puuta vasten kesken lenkin” – tällaiset ovat suomalaisten unelmatreffit

  8. 8

    Atomipommeja kuljettanut sota-alus löytyi 72 vuoden jälkeen – USS Indianapolis upposi toisen maailmansodan viimeisinä päivänä

  9. 9

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  10. 10

    NHL-pelaajan sydän pysähtyi vain hetki ennen ottelua, ura päättyi 26-vuotiaana – seura kunnioittaa nyt upealla eleellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  2. 2

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  3. 3

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  6. 6

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  7. 7

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  10. 10

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Vastaanottokeskus reagoi Turun puukotuksiin – ovet pidettävä lukossa, asukkaita kehotettu välttämään yöelämää

  4. 4

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  5. 5

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  6. Näytä lisää