Urpo

Viihde

Valikko

Lauri Tähkä selvisi kahden naisen loukusta

Julkaistu:

Lauri Tähkä & Elokerjuu on noussut Suomen suosituimpien bändien joukkoon. Yhtyeen edellistä albumia, viime vuonna julkaistua Maailma on renki -levyä on myyty 45000 kappaletta.

Lauri Tähkän parisuhdekuvioista on kirjoitettu sen jälkeen, kun Elonkerjuu-yhtye nousi nykyiseen suosioonsa. Avioeroa ei tullut, vaikka laulaja oli välillä kahden naisen loukussa. Reissultaan mies palasi lopulta takaisin kotiin.

Uudella, piakkoin julkaistavalla albumilla Tuhannen riemua on useita lauluja, jotka voi tulkita suoriksi raporteiksi Tähkän elämästä. Kappaleiden nimetkin kertovat jo paljon: Pauhaava sydän, Hetkeksi en sulle rupia, Rakkauren tähären...

- Sehän on vanha klisee, että lauluntekijä kertoo aina omasta elämästään. Ja niin loppujen lopuksi kertookin. Mutta ei se aina yks yhteen mene.

- Siinähän piilöö Elonkerjuun voima, ettei lauleta liiaksi paskaa. Pitää olla uskottava ja laulaa uskottavasti se, mitä kirjoittaa.

Maailma on renki -levyn kiertue kesti 14 kuukautta. Tähkä myöntää, että tietysti se vaikuttaa kotielämään, kun isäntä on 200 päivää vuodesta poissa. Keikkaelämä ei ole parisuhteelle kaikkein helpoin haaste.

- Tietysti tällä alalla on alkoholismipeikko ja monet muut peikot. Oireilut parisuhteissa johtuvat tämän alan ihmisillä siitä, että kotoa ollaan paljon poissa. Mutta avioerotilastoissa on paljon muitakin kuin muusikkoja, Tähkä miettii.

Hän tietää suosion vaarat.

- Kyllähän se kusen nouseminen päähän koskee tällaisia uusia artisteja, jotka nousevat tähdeksi yhdessä yössä. Niille annetaan saman tien autot ja pelit. Kyllä niille pitäisi antaa kuukausikortti terapiaan saman tien.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  3. 3

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  4. 4

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  5. 5

    Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

  6. 6

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  7. 7

    Poliisi löysi lisää räjähteitä Britanniassa – viranomaiset varmoja terroristisolun olemassaolosta

  8. 8

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  9. 9

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  10. 10

    Vessapaperitehtaassa tulipalo Pirkanmaalla – sammutuksessa mukana 10 yksikköä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  2. 2

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  5. 5

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  6. 6

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  7. 7

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  8. 8

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  9. 9

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  10. 10

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  3. 3

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  4. 4

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  5. 5

    Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

  6. Näytä lisää