Soini, Veini

Viihde

Reijo Taipaleen täytyy voittaa

Julkaistu:

Suosikkilaulaja Anne Mattila, 23, ei osaa jännittää Iskelmä-Finlandia-ehdokkuuttaan. Hän olisi palkinnosta ikionnellinen, mutta oikeasta ratkaisusta ei Annen mielestä ole kahta sanaa.

- On hienoa olla naisena neljän upean miestulkitsijan seurassa. Kaikki me ansaitsisimme voittaa, mutta eniten ehdottomasti Reijo Taipale.

Annen ja Reijo Taipaleen ohella Iskelmä-Finlandiasta kilpailevat torstaina Topi Sorsakoski, Eino Grön ja Simo Silmu. Voittajasta päättää pitkän linjan muusikko Seppo Hovi.

Anne kertoo, että hänelle Reijo Taipaleen sairastuminen oli kova järkytys. Se sai samaa työtä painavan laulajattaren pohtimaan myös omaa jaksamistaan. Reijo Taipaleella todettiin suolistokasvain, jonka leikkauksesta legenda on parhaillaan tervehtymässä.

- Tapaus osoitti, että me kaikki olemme kuolevaisia ja terveys voi pettää milloin tahansa - vaikka asiat olisivat kuinka hyvin.

- Sitkeäluonteinen Reijo ei kaatunut, vaan on jo palaamassa lavoille. Se on uskomattoman ihailtavaa, Anne sanoo selvästi vaikuttuneena.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    ”Se oli se, mikä oli pelottavaa” – naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  6. 6

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  7. 7

    Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

  8. 8

    Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

  9. 9

    Seppälää haetaan konkurssiin

  10. 10

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  5. 5

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  8. 8

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  9. 9

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  10. 10

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  4. 4

    ”Se oli se, mikä oli pelottavaa” – naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  5. 5

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  6. Näytä lisää