Joni, Joonas, Jouni

Viihde

Valikko

Bruce ammensi uudelta levyltä ja klassikolta

Bruce Springsteen & The E-Street Band esiintyi Tukholman Globenissa kaksi tuntia ja vartin, mutta ohjelmisto oli tietysti vain pieni raapaisu tuotteliaan tähden yli 35-vuotisesta urasta.

Pääosassa olivat kaksi albumia: tämän syksyn Magic ja vuoden 1975 klassikko Born To Run. Magicin kappaleita kuultiin peräti yhdeksän, Born To Runin tuttuja biisejä kolme. Esimerkiksi hittilevy Born In The U.S.A. oli edustettuna vain kahdella kappaleella, joista toinen Working On The Highway ei ole levyn tunnetuimpia biisejä, Dancing In The Dark toki on.

Bruce myös hemmotteli ruotsalaisia: yleensä keikka on loppunut American Land kappaleen rehvakkaaseen folk-uhoon, mutta nyt äänekäs yleisö palkittiin joululaululla. Ratkaisu oli spontaania Springsteeniä parhaimmillaan.Nämä kuultiin:

1. Radio Nowhere

2. No Surrender

3. Lonesome Day

4. Gypsy Biker

5. Magic

6. Reason To Believe

7. Candy´s Room

8. She´s The One

9. Livin´In The Future

10. Promised Land

11. I´ll Work For Your Love

12. The River

13. Working On A Highway

14. Devil´s Arcade

15. The Rising

16. Last To Die

17. Long Walk Home

18. Badlands

19. Girls In The Summer Clothes

20. Jungeland

21. Born To Run

22. Dancing In The Dark

23. American Land

24. Santa Claus Is Coming To Town

Pasi Kostiainen, Tukholma

Näitä luetaan!
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  3. 3

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  4. 4

    Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

  5. 5

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  6. 6

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  7. 7

    Muistatko, miltä Iholla-sarjan tangokuningatar Erika Vikman näytti tv-sarjassa 8 vuotta sitten – katso, mikä punapää!

  8. 8

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  9. 9

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  10. 10

    Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  4. 4

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  5. 5

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  6. 6

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  7. 7

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  8. 8

    Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

  9. 9

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  10. 10

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  3. 3

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  4. 4

    Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Joel Armia taiteili huiman maalin

  5. 5

    Teemu Selänne harmissaan parhaan tutkaparinsa puolesta: ”Surullista, että hän on erittäin katkera jääkiekolle”

  6. Näytä lisää