Sami, Samuli

Viihde

Missejä on liikaa!

Julkaistu:

Miss Suomi ei suinkaan ole ainoa maamme kauneuskilpailu, sillä Suomessa järjestetään vuodessa yli 200 erilaista kauneuskisaa. Uusin tulokas on Miss Flirt -kilpailu. Missejä on jo massoittain, ja heitä on vaikea erottaa toisistaan.

Viime viikonloppuna valittiin Miss Baltic Sea, Miss Millennium ja Miss Bikini World Finland.

Missikeisari Eino Makunen on pyörittänyt Miss Suomi ja Suomen Neito -kilpailuja nelisenkymmentä vuotta. Tuona aikana uusia missikisoja on syntynyt kuin sieniä sateella.

-Kaikenlaisia on tullut, mutta en pidä sitä pahana. On hyvä, että missit voivat kerätä kokemusta pienemmissä kisoissa, Makunen sanoo.

Tuottaja Sari Mustosen yritys CatWalker-tuotannot järjestää muun muassa Suomen Lumikuningatar, Miss Millennium Finland ja Miss Sport Finland -kilpailuja.

Mustonen on myös kirjoittanut jo pitkään suurta missikirjaa, jota varten hän on listannut suomalaisia kauneuskisoja. Niiden määrä huimaa päätä - listassa on 204 kilpailua!

-Kieltämättä kisoja on liikaa, eikä niitä erota toisistaan. Kiinnostus misseilyä kohtaan voi siksi vähentyä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  5. 5

    Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

  6. 6

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  7. 7

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  8. 8

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  9. 9

    Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

  10. 10

    Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  3. 3

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  6. 6

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  10. 10

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  5. 5

    Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

  6. Näytä lisää