Sami, Samuli

Viihde

Onks toi Madonna? Fanit pistävät parastaan illan keikalle

Julkaistu:

- Onks toi Madonna?, ohikulkijat huutelevat hämeenlinnalaiselle Kaarin Alleniukselle, joka matkaa korkkiruuvikiharat ja stetson päässä kohti supertähden illan konserttia.

Alleniuksen ja hänen ystävänsä Mira Petellin reissu Helsinkiin alkoi jo kahden aikaan päivällä. Junamatkan jälkeen virkistäydyttiin terasilla ennen metro- ja patikkamatkaa kohti Jätkäsaarta.

- Olemme viettämässä täällä 40-vuotissynttäreitäni ja ihana olla täällä vielä 39-vuotiaana, Allenius nauraa.

Madonna on hänelle esikuva "ja kaikista parjauksista huolimatta feministi".

- Hän on valtavan ihana ja inhimillinen - ja silti ikoni. Hän ei ole virheetön, Allenius summaa.

Kaksikko oli varustautunut illan keikalle hyvin ja lukenut viralliset ohjeet. He uskoivat pääsevänsä turvatarkastuksista heittämällä sisään, sillä repussa kulkivat mukana vain kiikarit, pokkarikamera ja vesipullot.

Rautatieaseman ravintolan terassilla vilahti myös stetsoneihin pukeutunut kolmikko: tamperelaiset Annukka Tuovila ja Marjo Pahkala sekä jämsäläinen Jenni Rantanen.

Marjon koko keikkakostyymi oli hankittu varta vasten iltaa varten.

- Olin veljeni luona jenkeissä Michiganissa kolmen viikon lomalla ja hän hankki tämän minulle.

Puvustukseen kuului muun muassa verkkosukkahousut.

"Keskikovat" fanit omistavat Madonnan levyjä ja dvd-levyjä. Pitihän sitä lapsuuden ajan idolia päästä kerran katsomaan, sillä lapsina Annukka ja Jenni pitivät Madonna-kirjaa, jossa oli kuvia ja juoruja laulajasta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

  2. 2

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  3. 3

    Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

  4. 4

    Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

  5. 5

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  6. 6

    Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

  7. 7

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  9. 9

    Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

  10. 10

    Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  5. 5

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  6. 6

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  7. 7

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  8. 8

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  9. 9

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  10. 10

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  10. 10

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

  2. 2

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  3. 3

    Turun puukotuksesta epäilty makaa sairaalassa eristettynä ja vartioituna

  4. 4

    Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

  5. 5

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  6. Näytä lisää