Aija, Aava

Viihde

Valikko

Ville Valon entinen tahti: Kori olutta päivässä!

Raitistunut Ville Valo paljastaa tuoreessa Image -lehdessä, kuinka vakava ongelma alkoholi hänelle olikaan: 30-vuotias laulaja jopa tyhjensi kuusi tuoppia olutta juuri ennen vieroitushoitoon saapumistaan.

- Heräsin aamulla ja avasin ensimmäisen kaljapullon, kuvailee Valo päivärytmiään Imagelle.

- Noin kahdeksan olutpullon päästä saavutin kankkusen, ja sitten piti juoda vielä kahdeksan lisää, jotta tuli humalaan. Normaali olo ei päässyt yllättämään missään vaiheessa.

IS kertoi kaksi viikkoa sitten Ville Valon käyneen vieroitushoidossa Kaliforniassa. Valo kertoi tuolloin IS:lle hakeutuneensa hoitoon, koska hänen kroppansa ei enää yksinkertaisesti kestänyt jatkuvaa juomista.

Valo kertoo Imagessa jokapäiväisen kaljoittelun jatkuneen yli kaksi vuotta. Lopulta laulaja paloi loppuun niin henkisesti kuin fyysisestikin.

- Viinan takia mun elimistöni oli nestehukan vuoksi hälytystilassa. Mä olin kävelevä sydänkohtaus koko mies, kertoo Valo.

Rajuista kokemuksistaan huolimatta kolme kuukautta raittiina ollut Valo suhtautuu viinanhuuruiseen menneisyytensä nyt jo melko tyynesti. Tänään MTV3:llä nähtävässä 45 minuuttia -ohjelmassa puhuu rento mies.

- No mitä helvettiä, jos mä oon kolmekymppinen, soittanut musiikkia 7-vuotiaasta asti - totta kai mä oon vetäny jurrissa keikkoja! sanoo ohjelmassa haastateltu Valo.

Valo onkin jo aiemmin sanonut, ettei aio lopettaa alkoholin juontia kokonaan. Muut huumeet eivät ole miestä kiinnostaneet nuoruusvuosien jälkeen.

- Alkoholi on laillista ja helposti saatavaa, ei tarvita mitään ylimääräistä draamaa tai sisältöä sen saamiseksi. Mä olen aina ollut enemmän sellainen kori bisseä päivässä -tyyppi, Valo kuittaa Imagessa.

45 minuuttia -ohjelmassa Valo vitsailee tulevaisuudellaankin.

- HIM on luultavasti jo hajonnut, ja mä oon pummimassa Andy McCoyn kanssa bissee Vanhan terassilla, tuumii Valo, kun häneltä kysytään, missä hän on kymmenen vuoden päästä.

NIKU HOOLI

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  2. 2

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  3. 3

    Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

  4. 4

    Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

  5. 5

    Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitiin – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

  6. 6

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  7. 7

    Tiger Woods muistelee seksiskandaaliaan – ”Olimme niin rakastuneita Elinin kanssa, mutta sitten...”

  8. 8

    Veikkausliigakausi alkamassa, kenttä yhtä hankea – liigapelaajat patisteltiin kolahommiin

  9. 9

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  10. 10

    Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  2. 2

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  3. 3

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  4. 4

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  5. 5

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  6. 6

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  7. 7

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  8. 8

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  9. 9

    Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

  10. 10

    Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  2. 2

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  3. 3

    Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

  4. 4

    Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

  5. 5

    Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitiin – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

  6. Näytä lisää