Signe, Varma

Viihde

Mikko Nousiainen on elokuvan Mannerheim

Julkaistu: , Päivitetty:

Mikko Nousiainen näyttelee Renny Harlinin Mannerheim-elokuvan pääosassa. Elokuvan aikataulusta, tuotannosta ja näyttelijävalinnoista tiedotettiin maanantaina iltapäivällä Apollo Live Clubissa Helsingissä.

32-vuotias Nousiainen on tuttu muun muassa elokuvasta Levottomat.

- Toivon, että minulla riittää paineensietokykyä. Yritän löytää tässä roolissa ihmisen niiden kaikkien suurtapahtumien ja tunnelmien takaa. Mannerheim oli inhimillinen, äärettömän mielenkiintoinen ja surullinenkin hahmo

Nousiainen on helpottunut siitä, että hänellä on vihdoinkin mahdollisuus puhua asiasta. Hän on tiennyt roolistaan jo parin vuoden ajan.

- Olen harjoitellut roolia varten ratsastusta sekä opetellut venäjän kieltä, Nousiainen kertoi.

Ensi-ilta kahden vuoden päästä

Mannerheim-elokuva tulee ensi-iltaan 30. lokakuuta 2009. Renny Harlin lipsautti tilaisuudessa, että kyseinen päivä olisi talvisodan muistopäivä. Hänelle kuitenkin huomautettiin, että talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939.

- Ennen muuta kyse on elokuvasta, joka toivon mukaan miellyttää suomalaista katsojaa, mutta toimisi myös eräänlaisena Suomen käyntikorttina maailmalla, ohjaaja Harlin toivoi.

Kyseessä on ensimmäinen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimista (1867-1951) tehty elämäkertaelokuva. Harlinin Mannerheim-elokuvasta on puhuttu jo vuodesta 2001 alkaen, jolloin Harlin ja tuottaja Markus Selin paljastivat suunnittelevansa jättihanketta.

Elokuvan toteutumisen takana on myös Champion of Liberty -tukiyhdistys, joka teki alun perin aloitteen Mannerheim-elokuvasta yli kymmenen vuotta sitten.

- Tässä kerrotaan tarina hyvin mielenkiintoisesta henkilöstä, jonka elämä on ollut niin kiehtova, ettei se vaadi mitään tehokeinoja, kenraaliluutnantti Heikki Tilander Champion of Liberty -yhdistyksestä kertoi.

Elokuva tehdään suomeksi

Mannerheim-elokuvan käsikirjoitus on muun muassa Kummeli-sarjoista ja -elokuvista tutun, Tampereen Teatterin johtajan Heikki Vihisen käsialaa.

- Käsikirjoitus kattaa Mannerheimin elämän pikkupojasta alkaen hänen hautajaisiinsa saakka. Se on kattava katsaus päähenkilön elämään. Käsikirjoitus ei missään nimessä välttele Suomen itsenäistymiseen liittyviä kipupisteitä. Pyrimme olemaan avoimia ja katsomaan Mannerheimia nykypäivän suomalaisen silmin, Vihinen kertoi.

Elokuvan budjetiksi on arvioitu 10-14 miljoonaa euroa. Tuottaja Selin vahvistaa, että summa on noin 10 miljoonaa. Tämä tekee elokuvasta Suomen historian kalleimman. Budjetti on kuitenkin paljon pienempi mitä alun perin suunniteltiin.

- Otimme realiteetit huomioon. Tällaisen elokuvan tekeminen englanniksi olisi ollut niin raskas projekti, että sen kasaan saaminen olisi ollut vaikeata. Teemme silti elokuvan, jonka on mahdollista toimia kansainvälisesti, vaikka kieli ei olisikaan englanti, Harlin sanoi.

Elokuvaa kuvataan suurelta osin suomessa, mutta paljon myös ulkomailla, kuten Venäjällä ja Puolassa. Harlin ei ole vielä päättänyt, kuvataanko studiokohtaukset Suomessa.

- Kuvaukset käynnistyvät ensi vuonna ja alkavat studiokuvista. Talven aikana kuvaamme ulkokuvia enimmäkseen Suomessa. Sen jälkeen on parin kolmen kuukauden tauko ja teemme jälkitöitä. Seuraavana kesänä jatkamme kuvauksia niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Venäläiset vetäytyivät hankkeesta

Tilaisuudessa kerrottiin myös syy, miksi yhteistyössä ollut venäläinen tuotantoyhtiö vetäytyi Mannerheim-hankkeesta. Se ei voinut hyväksyä käsikirjoituksessa olleita tapahtumia, kuten Mainilan laukauksia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  2. 2

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  3. 3

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  4. 4

    Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

  5. 5

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  6. 6

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  7. 7

    Kausityöntekijän murhan käsittely alkaa Rovaniemellä – safariopasta epäillään avovaimonsa puukottamisesta

  8. 8

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  9. 9

    Miestä puukotettiin Helsingin Kontulassa – tekijä pakeni paikalta

  10. 10

    Brittitoimittaja muisteli: Tallin bussi kävi usein tyhjäkäynnillä hotellin edessä – Kimi Räikköstä yritettiin saada hereille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  4. 4

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  5. 5

    Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

  6. 6

    Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

  7. 7

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  8. 8

    Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

  9. 9

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  10. 10

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  2. 2

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  3. 3

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  4. 4

    Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

  5. 5

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  6. Näytä lisää