Sami, Samuli

Viihde

Stone tekee elokuvan George W. Bushista

Julkaistu:

Ohjaaja Oliver Stone aikoo tehdä elokuvan Yhdysvaltojen kiistellystä presidentistä: George W. Bushista. Stone on yksi niistä Hollywoodin merkkihenkilöistä, jotka ovat julkisesti arvostelleet Bushin toimia Irakissa.

- En halua tehdä mitään Bush-vastaista elokuvaa, vaan näyttää, miltä tuntuisi olla Bushin nahoissa, Stone kertoo Daily Varietylle.

Kritiikistään huolimatta Stone sanoo tuntevansa empatiaa presidenttiä kohtaan.- Haluan esittää reilun, totuudenmukaisen kuvan miehestä. Miten Bush onnistui nousemaan alkoholistista maailman vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Nostan esiin myös hänen yksityiselämänsä demonit ja uskoon tulonsa. Bush uskoo, että Jumala valitsi hänet Amerikan presidentiksi.

Bushin rooliin ohjaaja kaavailee Josh Brolinia, jonka elokuvista In the Valley of Elah ja American Gangster pyörivät Suomen valkokankailla.- Josh on paremman näköinen kuin Bush, mutta hänellä on samanlaista karismaa kuin presidentillä.

Stone ei ole ensimmäistä kertaa filmaamassa presidenttiä, vaan hän on tehnyt elokuvat myös John F. Kennedystä ja Richard Nixonista. Elokuvan kuvausten pitäisi alkaa huhtikuussa. Stonen näkemyksen Bushista on määrä olla elokuvateattereissa USA:n presidentinvaalien aikoihin marraskuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  2. 2

    Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

  3. 3

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  4. 4

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  5. 5

    Poliisi: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, kuoli

  6. 6

    Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

  7. 7

    Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

  8. 8

    Salatut elämät jäi kesätauolle puistattavissa tunnelmissa: palaa ruutuun rytinällä – tuottajalta vihjailevia paljastuksia tulevasta

  9. 9

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  10. 10

    Yksi klikkaus Lionel Messiltä ja vahvistamaton sitaatti käynnistivät hurjan huhumyllyn kaikkien aikojen siirrosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  3. 3

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  6. 6

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  7. 7

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  8. 8

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  9. 9

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  10. 10

    Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  2. 2

    Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

  3. 3

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  4. 4

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  5. 5

    Poliisi: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, kuoli

  6. Näytä lisää