Jarkko, Jere, Jarno

Viihde

Valikko

Jääprinsessat saapuvat Helsinkiin

Julkaistu:

Hartwall Areena muuttuu loppuviikosta seitsemän prinsessasadun näyttämöksi.

Disneyn jääshow'n kirkkaimpana tähtenä loistaa Tuhkimo. Kaksituntinen esitys on myös puvustuksen, lavasteiden, erikoistehosteiden sekä huippuluistelun juhlaa.

Jäällä pyörähtelee yhteensä 39 tiukan seulan läpäissyttä esiintyjää. Luistelijoista kaksi on suomalaisia.

- Kun yleisössä on tuttuja, saattaa jännittääkin, Keravalta kotoisin oleva Mari Taanonen arvioi.

Mari liittyi Disneyn joukkoihin viime keväänä ja on ennättänyt kiertää Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa jo ennen prinsessojen Euroopan-kiertuetta.

Toinen suomalaisluistelija Nea Ojala on ollut mukana syyskuusta lähtien.

- Esitys on paljon muutakin kuin prinsessoja, eli pojillekin riittää katsottavaa.

Kaksituntisen esityksen ensimmäisessä näytöksessä nähdään katkelmat niin Aladdinista, Prinsessa Ruususesta, Pienestä Merenneidosta, Mulanista, Lumikista kuin Kaunottaresta ja Hirvi östäkin.

Toinen näytös keskittyy Tuhkimon tarinaan.

Uskomattomin säihke koetaan keskiyön aikaan: niin taustana toimiva linna kuin Tuhkimoa tanssiaisiin kuljettavat vaunut loistavat yhtenä valomerenä.

Lopussa koko jää täyttyy tanssiaisväestä. Joukkoon liittyvät myös jo show'n alussa nähdyt Mikki ja Minni Hiiri - vieläpä hääpuvuissa!

- Taitaa olla, että Mikin ja Minnin suhteen ei ole nähty etenevän näin pitkälle missään muussa Disneyn produktiossa, Disney on Icen Euroopan markkinointipäällikkö James H. Campbell vihjaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  2. 2

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  3. 3

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  4. 4

    Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

  5. 5

    Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

  6. 6

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  7. 7

    Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

  8. 8

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  9. 9

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  10. 10

    Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – AFP: kolme kuollut, kymmeniä kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  3. 3

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  4. 4

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  6. 6

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  7. 7

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  8. 8

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  9. 9

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  10. 10

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  2. 2

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  3. 3

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  4. 4

    Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

  5. 5

    Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

  6. Näytä lisää