Miia, Mira, Mirva

Viihde

Valikko

Tangokuninkaalliset valittu

Vuoden 2008 tangokuninkaallisiksi kruunattiin lauantai-iltana Jukka Hallikainen ja Hanna Talikainen.

Vantaalainen Hallikainen oli voitostaan yllättynyt. Kuninkuus tuli vain puolen pisteen erolla finaalivastustajaan, evijärveläiseen Antti Ahopeltoon.

- Tämä on uskomaton juttu minulle, ei tällaista olisi voinut kuvitellakaan. Antti on minun ikuinen suosikkini ja siitä pidän kiinni edelleenkin, kommentoi Hallikainen.

Tamperelainen Hanna Talikainen voitti kilpasiskonsa, keravalaisen Anni Parkkilan runsaan kymmenen pisteen erolla. Talikainen, joka on kaksinkertainen tangoprinsessa, oli riemuissaan voitosta.

- On aivan mahtava fiilis, ei muuta voi juuri sanoa. Kolmas kerta sanoo toden, näin se on.

Lauantain finaalissa tangofinalistit esittivät kukin perinteisen tangon, modernin tangon sekä "kaksintaistelutangon" puoliksi vastakilpailijansa kanssa.

Perjantain yleisöäänestyksen suosikiksi nousivat Hanna Talikainen ja Antti Ahopelto.

Tangon taikaa kaikilla mausteilla

Tangomarkkinat järjestetään tänä vuonna jo 24. kerran, ja tapahtuma vastaanotti kahdennen miljoonannen tangovieraansa perjantaina.

Tapahtuma on viime vuosina kasvattanut tarjontaansa vaihtoehtoiseen suuntaan monien oheistapahtumien avulla. Järjestäjien mukaan monipuolisella ohjelmistolla halutaan palvella yleisöä mahdollisimman kattavasti; ohjelmaa löytyy tangokaraokesta tanssikursseihin. Nuorempaa kävijäkuntaa sekä popin ja rockinnälkäisiä varten on jo parina vuonna järjestetty oma festaripuisto.

Tangomarkkinoiden ympärillä on käyty keskustelua siitä, kuinka oheistapahtumat vaikuttavat itse tangoon. Tangomarkkinoiden uusi toimitusjohtaja Pekka Leinonen myöntää, että joidenkin mielestä tango voi näistä tapahtumista kärsiä. Koska tarjontaa on paljon, tango saattaa hukkua tarjonnan paljouteen.

- Tarkastelemme ohjelmapolitiikkaamme hyvin kriittisesti. Muutoksia joudutaan tekemään, jos näyttää siltä, että yleisö ei saa täältä sitä mitä se tulee hakemaan. On syytä täsmentää tiedotusta, jotta ihmiset löytävät tangon täältä riittävän hyvin. Tärkeintä on, että oikea yleisö löytää oikean musiikin.

Tangoa Leinonen tarkastelee uudistusmielessä. Tämä musiikinlaji on saanut olla näiltä toimenpiteiltä rauhassa tähän saakka. Tänä vuonna yli 20-vuotinen tangolaulukilpailu onkin päivitetty uuteen aikakauteen, sillä kilpailutangot uusiutuivat säveltäjä Mika Toivasen ja tango-orkesterin käsittelyssä.

- En tarkoita, että perinteinen suomalainen tango hylättäisiin, päinvastoin, se on pohjalla vankkana kivijalkana. Tango taipuu taitavissa käsissä huomattavasti monipuolisemmaksi kuin se tänä päivänä on. Meidän tehtävänä on tehdä tällaisia kokeiluja, alkuvaiheessa varmasti pienimuotoisesti, pohtii Pekka Leinonen.

Tangomarkkinoiden kävijätavoite on yli satatuhatta vierasta, mihin tangojen kävijämäärä on viime vuosina vakiintunut. Leinosen mukaan perjantai-iltaan mennessä Tangomarkkinoilla oli käynyt vieraita kehnosta kelistä huolimatta viime vuoden tahtiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  2. 2

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  3. 3

    200km/h kaahanneelta ajokortittomalta heikko hätävale poliisille Turussa – kengänjäljet hangessa paljastivat

  4. 4

    Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

  5. 5

    Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

  6. 6

    Kiinan F1-kisan erikoinen tilanne ihmetytti – Mika Salo: ”Jos siitä tekisi säännön, puolet kuskeista olisi voinut hylätä saman tien”

  7. 7

    Miten Räikkösen ja Bottaksen käy Sotshin F1-kisassa? IS seuraa kierros kierrokselta

  8. 8

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  9. 9

    Tällainen on MS-13, väkivaltainen katujengi, jolla Trump perustelee muuria Meksikon rajalle: ”Vetää pahuudessa vertoja al-Qaidalle”

  10. 10

    Teekkarijäynä päättyi pankinjohtajan ryöstöhälytykseen – ”Kaikkea ei ole mietitty loppuun asti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  4. 4

    Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

  5. 5

    Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

  6. 6

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  7. 7

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  8. 8

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  9. 9

    Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

  10. 10

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  2. 2

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  3. 3

    200km/h kaahanneelta ajokortittomalta heikko hätävale poliisille Turussa – kengänjäljet hangessa paljastivat

  4. 4

    Muistatko lapsitähti Aaron Carterin? Luisevat kuvat 29-vuotiaasta laulajasta järkyttivät fanit – avautui sairaudestaan julkisesti

  5. 5

    Serranon perheestä tuttu näyttelijäkaunotar Elsa, 40, seksikkäässä kansikuvassa – selkeä ulkonäkövinkki faneille

  6. Näytä lisää