Teresa, Tessa, Terttu

Viihde

Valikko

Ruotsalainen jazztähti kuoli sukellusturmassa

Suomessakin useita kertoja konsertoinut ruotsalainen jazztähti Esbjörn Svensson, 44, on kuollut sukellusonnettomuudessa.

Svensson oli lauantaina sukeltamassa Tukholman edustan saaristossa, kun hän yllättän katosi pinnan alle.

Hänet löydettiin pohjasta jonkin ajan kuluttua ja vietiin ambulanssihelikopterilla Karoliiniseen sairaalaan. Hänen henkeään ei kuitenkaan onnistuttu enää pelastamaan.

Svensson oli maailman jazzpiireissä suuri tähti, sillä hän rikkoi rajoja ja onnistui houkuttelemaan myös nuorta yleisöä jazzin pariin. Hän esiintyi pianistina e.s.t-triossa, johon kuuluivat hänen lisäkseen Dan Berglund ja Magnus Öström.

Esbjörn Svensson oli tuttu vieras myös Suomessa. Hän esiintyi viimeksi huhtikuussa Espoossa April Jazzissa, ja tuolloin konserttia kuvailtiin suorastaan virtuoosimaiseksi.

Aiemmin hän on konsertoinut muun muassa Helsingin juhlaviikoilla ja Tampereella.

- Musiikillisesti hän oli valo, joka valaisi maailman. Hänen musiikkinsa inspiroi ihmisiä kaikkialla maailmassa, e.s.t:n manageri Burkhard Hopper sanoi uutistoimisto Reutersille.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Verissä päin koneesta raahatun lääkärin tapaus: lentokenttäpoliisi julkaisi oman versionsa tapahtumista

  3. 3

    Ylen uutisankkurin pukeutuminen herätti yllättävän kiekkokohun – ”Mitähän mä laitan päälle torstaina”

  4. 4

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin valtavat velat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

  5. 5

    Kuponkia ei voi ostaa kolmessa osassa: Eurojackpot-miljoonien jako perustuu porukan keskinäiseen sopimukseen

  6. 6

    Yle-vero poistuu kokonaan yli puolelta miljoonalta pienituloiselta

  7. 7

    Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

  8. 8

    Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

  9. 9

    Mahtiministeriön terveiset autoilijalle: Yksityisautoilun kustannuksia on syytä nostaa – myös pysäköintiä kaupungeissa hankaloitettava

  10. 10

    Saako Terho salkun jo nyt? He ovat vahvoilla uusiksi ministereiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  3. 3

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  4. 4

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  5. 5

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  6. 6

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  7. 7

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  8. 8

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  9. 9

    Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

  10. 10

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  2. 2

    Verissä päin koneesta raahatun lääkärin tapaus: lentokenttäpoliisi julkaisi oman versionsa tapahtumista

  3. 3

    Ylen uutisankkurin pukeutuminen herätti yllättävän kiekkokohun – ”Mitähän mä laitan päälle torstaina”

  4. 4

    Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin valtavat velat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

  5. 5

    Kuponkia ei voi ostaa kolmessa osassa: Eurojackpot-miljoonien jako perustuu porukan keskinäiseen sopimukseen

  6. Näytä lisää