Tiina, Kirsi, Krista

Viihde

Valikko

Silvia häikäisi Nobel-juhlassa

Julkaistu:

Kylpylämatka Brasiliaan on tehnyt ihmeitä kuningatar Silvialle. Kuningatar veti eilen Tukholmassa järjestetyissä Nobel-juhlissa kaikkien huomion itseensä veistoksellisella tulipunaisella asullaan ja nuorekkaalla olemuksellaan.

Kuningattaren rypyt olivat kadonneet Brasilian-matkan aikana, kasvoilla matkan jälkeen nähty turvotus oli täysin kadonnut ja pian 64 vuotta täyttävä Silvia näytti ikäistään parikymmentä vuotta nuoremmalta.

Kuningattaren tyylin kruunasi raskas kruunu, jonka hovin jalokivivastaava oli kiillottanut niin hohtavaksi, että se olisi yksistään riittänyt valaisemaan Tukholman konserttitalon juhlasalin palkintojenjakogaalan aikana.

Palkinnot jakaneella kuningas Kaarle XVI Kustaalla oli syytä ylpeyteen katsoessaan sekä vaimoaan että tyttäriään.

Kansainväliset hovitoimittajat valitsivat prinsessa Madeleinen hiljattain maailman kauneimmaksi prinsessaksi. Äitinsä tapaan Madeleine näytti olevansa iltapukutrendien harjalla toiselta olalta avonaiseksi jätetyssä viininpunaisessa luomuksessaan. Puku oli yksinkertainen mutta nuorekas ja viimeisimmän muodin mukainen.

Silmiin pistävää oli se, että Madeleine on hivenen pyöristynyt viimeisen vuoden aikana. Hänen ystävänsä kertoivat hiljattain ruotsalaislehdissä, ettei Madeleine enää halua murehtia kiloistaan vaan nauttia elämästään.

Kruununprinsessa Victoria on sitä vastoin käynyt ahkerasti miesystävänsä Daniel Westlingin kuntosalilla kuluneen vuodenkin aikana. Hänen uumansa on niin kapea, että isokokoinen mies saisi sormensa yhteen sen ympärille.

Myös Victoria oli valinnut tänä vuonna modernin, yksinkertaisen puvun. Veistoksellisen puvusta teki mustan ja helmenharmaan silkin yhdistelmä.

Kesällä 30 vuotta täyttänyt Victoria kantoi kutreillaan raskasta tiaraa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  6. 6

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  7. 7

    Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

  10. 10

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  10. 10

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  4. 4

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  6. Näytä lisää