Akseli

Viihde

Valikko

Victoria oli Nobel-juhlien tähti

Tukholman kaupungintalo täyttyi eilen silkistä ja jalokivistä, kun kansainvälinen juhlaväki kokoontui kuningas Kaarle XVI Kustaan isännöimille Nobel-illallisille. Juhlien suurin tähti oli kruununprinsessa Victoria.

Kruununprinsessa oli pukeutunut silkkiseen, vadelmanpunaiseen iltapukuun ja kantoi salamavalojen välkkeessä kimaltaneita jalokiviä niin tiarassaan kuin kaulakorussaankin.

Juhlaleninki oli vanha, mutta sitä kantanut kruununprinsessa hehkui kauniimpana kuin koskaan. Hän on hoikistunut entisestään. Pyöreys on kadonnut prinsessan poskipäiltä ja vyötärö on kapeaakin kapeampi.

Laihtuminen on kuitenkin pysynyt terveissä rajoissa, eikä anoreksiaepäilyille ole sijaa. Victorian paino oli vuoden 1997 suuri puheenaihe. Kruununprinsessasta tuolloin otetut kuvat paljastivat karulla tavalla hänen syömishäiriönsä.

Victorian kukoistus liittynee rakkausasioihin. Kruununprinsessan uskotaan kihlautuvan alkuvuodesta miesystävänsä Daniel Westlingin kanssa.

Westling ei tunnetusti esiintynyt eilen etikettisääntöjen vuoksi kruununprinsessan vierellä, mutta Victoria tuijotteli toistuvasti rakastuneen hymy huulillaan kaukaisuuteen jo iltapäivällä Nobel-palkintojen jakotilaisuudessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  2. 2

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  3. 3

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  4. 4

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  5. 5

    Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

  6. 6

    KRP aloitti esitutkinnan valtakunnansyyttäjän toimista

  7. 7

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  8. 8

    Suomalaismiljardööri ei pysähtynyt suojatien eteen – tuomittiin vajaan 80 000 euron sakkorangaistukseen

  9. 9

    Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

  10. 10

    Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  4. 4

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  5. 5

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  6. 6

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  7. 7

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  8. 8

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  9. 9

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  2. 2

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  3. 3

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  4. 4

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  5. 5

    Saako Raimo Summanen potkut pedofiili-huutojen vuoksi? Seuran omistaja Jussi Salonoja: ”Kaikki ratkeaa tänään”

  6. Näytä lisää