Hanna, Johanna, Jenni

Viihde

Valikko

Teinitähti tanssi keski-ikäisen miehen sylissä - katso kuvat!

Julkaistu:

17-vuotiaan amerikkalaisen teinitähden Miley Cyrusin käytös järkyttää Yhdysvalloissa.

Julkisuuteen on vuotanut valokuvia, joissa Cyrus ja 44-vuotias tuottaja Adam Shankman tanssivat arveluttavan kiihkeissä merkeissä Cyrusin uutuuselokuvan The Last Songin kuvausten loppubileissä. Cyrus oli juhlien aikaan vasta 16-vuotias.

Kuvista näkee, kuinka Shankman lähtee tanssilattialta ja menee istumaan sohvalle. Cyrus ei ole tästä moksiskaan, vaan menee Shankmanin luo ja tanssii kiihkeästi hänen sylissään.

Juhliin osallistui myös useita Cyrusia nuorempia lapsia, joiden vanhemmat pöyristyivät Shankmanin ja Cyruksen käytöksestä.

- Mileyn ja Adamin tanssiminen oli niin hävytöntä, että osa vanhemmista vei lapsensa kotiin, kerrottiin TMZ-sivustolle.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Cyrus ja avoimesti homoseksuaali Shankman herättivät huomiota. Viime kesänä Shankman lähetti Twitteriin valokuvan, jossa Cyrus poseerasi viekoittelevasti kameralle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

  2. 2

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  5. 5

    Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

  6. 6

    Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

  7. 7

    Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

  8. 8

    Kuin 214 vuotta sitten: Putinin vierailu Punkaharjulle kulkee tsaari Aleksanteri I:n jalanjäljissä

  9. 9

    Putin ei jää Suomeen yöksi, mutta rajan takana odottavat luksushuvilat – IS esittelee Putinin datsat

  10. 10

    Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  6. 6

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  7. 7

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  8. 8

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  9. 9

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  10. 10

    Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

  2. 2

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  5. 5

    Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

  6. Näytä lisää