Leo

Viihde

Valikko

Shakira tulee Suomeen

Julkaistu:

Helsinki isännöi NRJ Radio Awardsia jo toistamiseen 19. tammikuuta. Viime tammikuussa NRJ Radio Awards -gaala järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa.

Aikaisempina vuosina tapahtuma järjestettiin aina Tukholman Globenissa, mutta nyt Helsingin Hartwall Areena on vakiintumassa tapahtuman uudeksi järjestämispaikaksi. IS:n tietojen mukaan ainakin kolmen kansainvälisen artistin esiintyminen gaalassa on jo varmistunut.

Ehdottomasti kovin nimi näistä on Shakira, jonka vierailua on toivottu pitkään. Shakira esiintyi Helsingin Kaivopuistossa kesällä 2002, jolloin latinotähteä saapui katsomaan 70 000 - 80 000 ihmistä.

Muista ulkomaisista tähdistä Helsinkiin saapuvat ainakin Amy Diamond ja September.

Viime vuonna NRJ Radio Awardsissa Helsingissä esiintyivät muun muassa Anastacia, Within Temptation ja Samantha Fox.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  2. 2

    Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

  3. 3

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  4. 4

    Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

  5. 5

    FIA käynnisti tutkinnan Sebastian Vettelin toimista – jopa kilpailukielto uhkaa

  6. 6

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  7. 7

    Yle: Filosofi lopettaisi kalastuksen – ”Miltä tuntuisi, jos koirien suupielet revittäisiin irti isoilla koukuilla?”

  8. 8

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  9. 9

    Satu Tuomiston ja kihlatun koti yhä kaupan – hintapyyntö lähentelee miljoonaa: oma kuntosali, viinikellari ja tontti järvinäkymällä

  10. 10

    Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  3. 3

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  4. 4

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  5. 5

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  6. 6

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  7. 7

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  8. 8

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  9. 9

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  10. 10

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  7. 7

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  2. 2

    Vakavasti palanut Juhani Palmu herätettiin nukutuksesta – yhdeksän varvasta amputoitu

  3. 3

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  4. 4

    Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

  5. 5

    FIA käynnisti tutkinnan Sebastian Vettelin toimista – jopa kilpailukielto uhkaa

  6. Näytä lisää