Mauri

Viihde

Angelina suunnittelee salahäitä

Julkaistu:

Angelina Jolie suunnittelee salahäitä kumppaninsa Brad Pittin kanssa, Grazia-lehti väittää.

Kahdesti naimisissa ollut näyttelijätär on lehden mukaan lopulta suostunut Bradin kosintaan - ja valmistelee parhaillaan hulppeaa seremoniaa.

- Angelina ei ole halunnut mennä naimisiin kolmatta kertaa, mikä on ihan ymmärrettävää. Brad ei ole kuitenkin antanut periksi ja lopulta Angelina on myöntynyt, lähde kertoi lehdelle.

- Hän haluaa, että päivästä tulee unohtumaton. Hän ei halua olla yliampuva, se ei ole hänen tyylistään. Mutta Hollywood ei varmasti koskaan unohda juhlia, lähde kuvaili.

- Hän haluaa myös, että lapset näkevät heidän rakkautensa.

Päiväjuhlat pidetään lasten toiveiden mukaisesti. Lähteen mukaan päivällä esiintyvät pellet ja tulennielijät. Todellinen juhla alkaa kuitenkin vasta illalla.

Angelinan ja Bradin avioliittoa on povailtu jo pitkään. Tähän mennessä kaikki huhut ovat osoittautuneet kuitenkin - niin, pelkiksi huhuiksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eduskuntatalon edustalla puukotustilanne – poliisi selvittää asiaa

  2. 2

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  3. 3

    Mies vangittu epäiltynä molemmista Raahen henkirikoksista – uhrit entuudesta tuttuja

  4. 4

    Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

  6. 6

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  7. 7

    Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

  8. 8

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  9. 9

    Työntekijä jätti laukkunsa kaupan taukotilaan – työkaveri kopioi maksu­kortin tiedot ja pani haisemaan

  10. 10

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  3. 3

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  4. 4

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  5. 5

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  6. 6

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  7. 7

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  8. 8

    Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  9. 9

    Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

  10. 10

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eduskuntatalon edustalla puukotustilanne – poliisi selvittää asiaa

  2. 2

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  3. 3

    Mies vangittu epäiltynä molemmista Raahen henkirikoksista – uhrit entuudesta tuttuja

  4. 4

    Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

  6. Näytä lisää