Uuno

Viihde

Valikko

Irina Björklundin raju tv-rooli

Julkaistu:

Näyttelijä Irina Björklund, 32, ei kavahda rankkoja rooleja. Sen todistaa tänä iltana MTV3-kanavalla käynnistyvä ruotsalaissarja Talismanen, jossa Björklund muuntautuu prostituoiduksi.

- Talismanen sai Ruotsissa hirmuiset katsojaluvut. Oma roolini on aikamoisen pieni: alussa en ole mukana ollenkaan. Yhdessä myöhemmässä jaksossa, jossa olen mukana, tarinani on keskeinen, kotoaan Los Angelesista tavoitettu näyttelijä kertoo.

Suomesta miehensä Peter Franzénin, 34, kanssa Yhdysvaltoihin muuttaneella Björklundilla riittää välillä töitä liikaa, mutta väliin mahtuu myös "hiljaisia hetkiä". Suomessa tänään alkavan, Jan Guilloun ja Henning Mankellin kirjoittaman tv-jännärin kuvaukset Björklund teki viisi vuotta sitten.

Yhdeksän vuotta naimisissa olleet Irina ja Peter ovat ennättäneet tottua siihenkin, että työ pitää heitä erossa toisistaan välillä pitkiäkin aikoja. Esimerkiksi tällä hetkellä kommunikoidaan Kuusamon ja Los Angelesin välillä.

- Meidän freelancenäyttelijöiden onni ja kirous on siinä, että seuraavasta päivästä ei tiedä koskaan, Irina miettii.

Hänet ja Peter on nähty yhdessä Suomessa viimeksi Sodankylän elokuvajuhlilla, jossa pari kävi promoamassa Irinan tähdittämää Honey Baby -elokuvaa.

Viime aikoina teatteri on vetänyt Irinaa puoleensa entistä voimakkaammin. Björklund harjoittelee parhaillaan Andrew Bovellin Speaking in Tongues -näytelmää, jossa hänen roolihahmonsa, keski-ikää lähestyvä kotirouva, ottaa uuden askeleen avioliitossaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

  2. 2

    Kuva kertoo kaiken – F1-sensaatio sai palkintopallilla inhottavan yllätyksen: ”Olen liian nuori!”

  3. 3

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  4. 4

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  5. 5

    Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

  6. 6

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  7. 7

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  8. 8

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  9. 9

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  10. 10

    Bottas selitti kolariaan Räikkösen kanssa – ”Minulla ei ollut tilaa mennä muualle”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  4. 4

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

  2. 2

    Kuva kertoo kaiken – F1-sensaatio sai palkintopallilla inhottavan yllätyksen: ”Olen liian nuori!”

  3. 3

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  4. 4

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  5. 5

    Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

  6. Näytä lisää